Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Ulkoministeri Pompeo CBS:llä: Kaikki vaihtoehdot Iranin suhteen pöydällä – myös sotilaalliset vaihtoehdot

Pompeo uskoo Iranin olevan syyllinen tankkeri-iskuihin. Lehtikuva / AFP

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo sanoo, että Yhdysvallat harkitsee kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja Iranin suhteen. Pompeo sanoi CBS Newsin haastattelussa, että myös sotilaallisista vaihtoehdoista on keskusteltu.

Hän kuitenkin korosti, ettei Yhdysvaltain presidentti Donald Trump halua sotaa.

Iranin ja Yhdysvaltain välit kiristyivät entisestään, kun kahteen öljytankkeriin hyökättiin viime viikolla Omaninlahdella. Yhdysvallat on syyttänyt hyökkäyksistä Irania. Iran on kiistänyt olleensa iskujen takana.

Pompeon mukaan Trump pidetään ajan tasalla Iranin tilanteesta koko ajan.

Pompeolta kysyttiin myös, voiko hallinto päättää Iraniin iskemisestä ilman kongressin suostumusta.

– Meillä on aina oikeus puolustaa Amerikan etuja, Pompeo vastasi.

Hän kuitenkin lisäsi, että "hallinto ottaa vain laillisia askelia".

Pompeo toisti haastattelussa uskovansa Iranin olevan iskujen takana. Hän lisäksi sanoi, että hyökkäykset olivat myös merkki siitä, että Trump teki oikean päätöksen Iranin ydinsopimuksesta vetäytyessään.

Molemmat iskun kohteiksi joutuneet tankkerit pääsivät turvallisesti satamaan

Yhdysvallat on perustanut syytöksensä muun muassa tiedustelutietoihin ja iskuissa käytettyihin aseisiin Yhdysvaltain laivasto lisäksi julkaisi hyökkäysten jälkeen rakeista kuvamateriaalia, joka sen mukaan esittää iranilaista partiovenettä poistamassa suutariksi jäänyttä magneettimiinaa toisen tankkerin kyljestä.

Irania on Yhdysvaltojen lisäksi syyttänyt Britannia ja Saudi-Arabia. Venäjä on puolestaan tuominnut hyökkäykset, mutta varoitti sunnuntaina "perättömien syytösten" esittämisestä.

Kummatkin Omaninlahdella hyökkäyksen kohteiksi joutuneet tankkerit saapuivat turvallisesti satamaan Arabiemiraateissa sunnuntaina. Japanilaisomisteinen Kokuka Courageous kuljetti helposti syttyvää metanolilastia joutuessaan hyökkäyksen kohteeksi torstaina samoihin aikoihin norjalaisen Front Altair -tankkerin kanssa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi