Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

BBC: Venezuelalaiset rynnivät Peruun ennen maahanmuuttopolitiikan kiristymistä

Lauantaista lähtien Peruun saapuvilla venezuelalaisilla pitää olla voimassaoleva passi ja viisumi. Aiemmin heiltä on vaadittu vain henkilökortti. LEHTIKUVA/AFP

Tuhannet venezuelalaiset ovat rynnänneet Perun rajalle ehtiäkseen maahan ennen maahanmuuttopolitiikan tiukentumista, kertoo BBC. Paikallista aikaa keskiyöllä lauantaina Peruun saapuvilla venezuelalaisilla pitää olla voimassaoleva passi ja viisumi. Aiemmin heiltä on vaadittu vain henkilökortti.

Viranomaisten mukaan torstaina lähes 6 000 venezuelalaista ylitti lähellä Ecuadoria sijaitsevan Tumbesin kaupungin rajan. Luku on lähes kolminkertainen keskimääräiseen päivään verrattuna.

Venezuelassa on kärsitty jo vuosia poliittisesta ja taloudellisesta kriisistä. Maassa on akuutti ruoan, lääkkeiden ja muiden välttämättömyyksien puute. Satojentuhansien ihmisten on sanottu tarvitsevan humanitaarista apua.

YK:n mukaan noin neljä miljoonaa ihmistä on paennut Venezuelasta vuodesta 2015 lähtien.

"Maamme on avannut sylinsä yli 80 000 venezuelalaiselle"

Perun presidentti Martin Vizcarra puolusti aiemmin maahantulon tiukennuksia.

– Maamme on avannut sylinsä yli 80 000 venezuelalaiselle, hän sanoi.

– Mielestäni on täysin loogista ja oikeutettua pyytää heidän tuomaan viisumit, jotta meillä on parempi kontrolli siitä, ketkä pääsevät sisään, hän sanoi.

Suurin osa kotimaastaan lähteneistä venezuelalaisista siirtolaisista on muissa Latinalaisen Amerikan maissa. YK:n mukaan Kolumbiassa on 1,3 miljoonaa venezuelalaista, Perussa 768 000 venezuelalaista.

Venezuelan hallinnon mukaan maan tukala tilanne johtuu Yhdysvaltain pakotteista. Opposition mukaan ahdingon syynä on huono hallinto ja korruptio.

Venezuelan poliittinen kriisi syveni tammikuussa, kun oppositiojohtaja Juan Guaido julisti itsenä maan virkaatekeväksi presidentiksi. Guaidon mukaan nykyisen presidentin Nicolas Maduron valinta uudelleen presidentiksi viime vuoden vaaleissa oli lainvastainen.

Yli 50 maata Yhdysvaltojen johdolla on tunnustanut Guaidon maan virkaatekeväksi presidentiksi. Maduroa puolustaa kuitenkin edelleen maan armeija sekä Kiina ja Venäjä.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi