Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

WHO: Ebolaepidemiasta ei ole muodostunut kansainvälistä terveysuhkaa

Ebolaa hoitavan yksikön työntekijä suojautui Ugandassa harjoituksissa viime joulukuussa. LEHTIKUVA / AFP

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan ebolaepidemiasta ei ole tullut kansainvälistä terveysuhkaa. Järjestö kokoontui perjantaina, koska ebola on levinnyt Kongon demokraattisesta tasavallasta Ugandaan. Ugandassa kahden ihmisen on kerrottu kuolleen ebolaan.

Tällä hetkellä jylläävä ebolakriisi alkoi itäisessä Kongossa viime vuoden elokuussa, ja sen aikana on havaittu yli 2 000 ebolatapausta. Sairastuneista noin kaksi kolmasosaa on kuollut.

Vuonna 2005 perustettu WHO:n paneeli on julistanut tähän mennessä neljä epidemiaa kansainväliseksi terveysuhaksi: sikainfluenssan eli H1N1-viruspandemian vuonna 2009, polioviruksen leviämisen vuonna 2014, Länsi-Afrikassa vuosina 2014–2016 tuhoa tehneen ebolaepidemian sekä zikavirustapausten kasvun vuonna 2016.

Ebolapotilaan hautajaisissa vierailleet sukulaiset sairastuivat

Tällä viikolla ebolatapauksia vahvistettiin löytyneen Länsi-Ugandasta. Ugandassa ebolaan kuolivat 50-vuotias nainen ja tämän viisivuotias lapsenlapsi. Heidän lisäkseen pojan kolmevuotiaalla veljellä on todettu ebola.

Perheenjäsenillä havaittiin ebola sen jälkeen, kun he palasivat Kongosta Ugandaan viime sunnuntaina. Kongossa perhe oli hoitanut ebolaa sairastavaa sukulaista ja myöhemmin osallistunut tämän hautajaisiin.

WHO kertoi, että Kongossa hautajaisiin osallistuneen perheen 12 jäsentä asetettiin eristykseen Kongossa, mutta heistä kuuden onnistui paeta ja ylittää raja Ugandaan kesäkuun 9. päivänä. Seuraavana päivänä viisivuotias poika vietiin sairaalaan, missä hän oksensi verta ennen kuolemaansa. Isoäiti kuoli pojan jälkeen.

Terveysviranomaiset ovat toivoneet uuden rokotteen hillitsevän epidemian puhkeamista, mutta Itä-Kongon väkivaltaisuudet ja joidenkin paikallisten vihamielisyys lääkintähenkilökuntaa kohtaan ovat vaikeuttaneet tilannetta.

Cambridgen yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan puolet ebolatartunnoista on jäänyt huomaamatta sen jälkeen, kun virus löydettiin vuonna 1976. Tutkimuksessa vaaditaan enemmän keinoja ebolatartuntojen varhaisempaan tunnistamiseen.

– Kongossa levinnyt epidemia osoittaa, miten vaikeaa tautia on pysäyttää edes kansainvälisen väliintulon avulla, kun se on kerran päässyt leviämään, todetaan Cambridgen tiedotteessa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi