Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Kehitysyhteistyöjärjestö Fida lopettaa työnsä Pohjois-Koreassa – syynä kiristyneet pakotteet

Suomen helluntaiseurakuntien lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestön Fidan myymälä Helsingissä. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Suomalainen kehitysyhteistyöjärjestö Fida lopettaa hankkeensa Pohjois-Koreassa. Järjestö kertoo tiedotteessa, että Yhdysvaltojen asettamat kiristyneet kansainväliset pakotteet vaikuttavat kansainvälisen pankkiliikenteen toimivuuteen ja tekevät tällä hetkellä Pohjois-Korean hankkeisiin liittyvän rahaliikenteen mahdottomaksi.

Fidan toiminnanjohtaja Harri Hakola sanoo järjestön olevan pettynyt siihen, että pakotteiden kiristyminen on yllättäen alkanut globaalisti estämään humanitaarista toimintaa.

Hakolan mukaan Pohjois-Koreasta luopuminen oli järjestölle vaikea päätös, koska avuntarve maassa on suuri.

– Joudumme keskeyttämään pitkäjänteisen, toimivaksi rakennetun työmme, hän sanoo.

Fida on toiminut maassa yli 20 vuotta.

Fida lopettaa Suomen ulkoministeriön rahoittaman maaohjelmansa kesäkuun aikana ja sijoittaa maassa asuvat kaksi suomalaista työntekijäänsä muualle. Maaohjelman budjetti on kuluvan vuoden osalta 414 000 euroa. Ohjelma olisi jatkunut vuoteen 2021.

Ulkoministeriö on lisäksi myöntänyt Fidalle humanitaarisen hätäavun tukea Pohjois-Koreaan 300 000 euroa tälle vuodelle. Tuesta on käytetty puolet ja lopun käytöstä neuvotellaan ulkoministeriön kanssa, Fida sanoo tiedotteessa.

Ulkoministeriö on tukenut Fidan kehitysyhteistyötä Pohjois-Koreassa vuodesta 2001 lähtien.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi