Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Christchurchin moskeija-ampuja saa syytteen terrorismista

Aseistettuja poliiseja vartiossa Al Noorin moskeijan ulkopuolella Uuden-Seelannin Christchurchissa 3. toukokuuta. LEHTIKUVA/AFP

Uudessa-Seelannissa Christchurchin moskeija-ampuja saa syytteen terrorismista, kertoo poliisi.

28-vuotiasta australialaismiestä syytetään myös 51 murhasta ja 40 murhan yrityksestä. Kahteen moskeijaan kohdistuneet iskut tapahtuivat 15. maaliskuuta.

Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern on luonnehtinut iskuja terroriteoksi aina siitä saakka, kun ne tapahtuivat.

Epäilty ampuja on itse kuvaillut itseään valkoisen ylivallan kannattajaksi ja julkisti iskujen yhteydessä äärioikeistolaisen ja islaminvastaisen manifestin.

Terrorismirikoksia koskeva lakipykälä tuli voimaan vuonna 2002, eikä se ole vielä ollut käytössä oikeussalissa. Tämän vuoksi syytteet olivat alkujaan suppeammat.

Poliisin mukaan päätös syyttää ampujaa terrorismista tehtiin syyttäjien ja lakiasiaintuntijoiden konsultointien pohjalta.

Moskeija-ampuja on parhaillaan vankilassa, jossa hänelle tehdään mielentilatutkimuksia. Seuraavan kerran miehen on tarkoitus astua oikeuden eteen 14. kesäkuuta.

Poliisi kertoi tavanneensa iskuista selviytyneitä ja uhrien perheitä. Tarkoituksena oli kertoa heille uusista syytteistä.

– Poliisi on sitoutunut tarjoamaan kaiken tarvittavan tuen uhrien perheille ja iskuista selviytyneille tämän haastavan ja tunteellisen oikeusprosessin aikana, poliisi kertoo.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi