Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Yli tuhat kuollut ebolaan Kongossa – epidemia ei näytä hellittävän

Meneillään oleva epidemia on historian toiseksi pahin. LEHTIKUVA/AFP

Kongon demokraattisen tasavallan ebolaepidemiassa on kuollut jo yli tuhat ihmistä, kertoo maan terveysministeriö.

Meneillään oleva epidemia on historian toiseksi pahin. Vuosina 2014–2016 yli 11 000 ihmistä kuoli ebolaan Guineassa, Liberiassa ja Sierra Leonessa.

Kongon epidemian pysäyttämistä ovat vaikeuttaneet alueella sotivat aseelliset ryhmät. Lisäksi osa alueen yhteisöistä on kieltäytynyt hoidosta ja ruumiiden turvallisesta hautaamisesta.

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että tilanne Kongossa jatkuu vakavana, eikä epidemiaa saada ainakaan lähiaikoina pysäytettyä.

Alun perin WHO toivoi pystyvänsä hillitsemään epidemiaa uuden rokotteen avulla. Se onkin onnistunut rokottamaan yli 110 000 ihmistä sitten viime elokuun, jolloin Kongossa käynnissä oleva epidemia alkoi.

Alueella käynnissä olevat taistelut, rahan puute ja poliitikot, jotka ovat käännyttäneet paikallisia ihmisiä terveydenhuoltoviranomaisia vastaan, ovat kuitenkin vaikeuttaneet rokotteen antamista.

– Meillä on käsissämme vaikea ja räjähdysherkkä tilanne WHO:n terveyskatastrofeista vastaava johtaja Michael Ryan totesi perjantaina.

Jopa 13 miljoonaa tarvitsee apua

WHO myös totesi, että se ei tiedä, miten virus etenee. Aiemmin se on arvioinut, että epidemian taltuttamiseen menee puoli vuotta. Järjestön arvion mukaan jopa 12 000 ihmistä on saattanut altistua ebolavirukselle.

Tilannetta pahentavat vielä maassa käynnissä olevat, kapinallisryhmien väliset taistelut. Pelkästään huhtikuussa 60 000 ihmistä joutui jättämään kotinsa.

Humanitaariset järjestöt kertoivat, että 7 000 ihmistä majailee väliaikaisesti koulussa ja ainut veden lähde on läheinen joki. Myöskään vessoja ei ole tarpeeksi.

Järjestöjen mukaan tällaisessa tilanteessa tautien leviämisen riski on suuri.

– Nämä ihmiset tarvitsevat pikaisesti ruokaa, riittävästi vessoja, puhdasta vettä ja terveyspalveluita, Oxfam-järjestön edustaja Tamba Emmanuel Danmbi-saa totesi.

Järjestöjen arvion mukaan koko Kongon demokraattisessa tasavallassa jopa yli 13 miljoonaa ihmistä on humanitaarisen avun tarpeessa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi