Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Pohjois-Korea on laukaissut tunnistamattomia ammuksia, sanoo Etelä-Korea

Viime kuussa Kim Jong-unin Pohjois-Korea ilmoitti testanneensa uudenlaista, taktista taistelukärkeä. KCNA VIA KNS /AFP/ LEHTIKUVA

Pohjois-Korea on laukaissut tunnistamattomia ammuksia, kertoo Etelä-Korean puolustusvoimien neuvosto lausunnossaan.

Etelä-Korea kertoi aikaisemmin, että Pohjois-Korea laukaisi useita lyhyen matkan ohjuksia kohti Japaninmerta lauantaiaamuna paikallista aikaa. Tietojen mukaan ammukset laukaistiin Pohjois-Korean itärannikolta, läheltä Wonsanin kaupunkia.

Etelä-Korean lausunnon mukaan maa analysoi yhdessä Yhdysvaltojen kanssa ohjusten laukaisuun liittyviä yksityiskohtia.

Yhdysvallat kommentoi tuoreeltaan olevansa tietoinen Pohjois-Korean toimista. Valkoisen talon tiedottajan mukaan Yhdysvallat jatkaa tilanteen seuraamista.

Viimeksi Pohjois-Korea laukaisi ohjuksia marraskuussa 2017.

Pohjois-Korea on pidättäytynyt ohjuskokeista samalla, kun se on hakenut sopua maansa ydinaseriisunnasta Yhdysvaltojen kanssa. Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong-unin ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin viimeisin tapaaminen Vietnamissa helmikuussa kuitenkin epäonnistui pahoin.

Etelä-Korean puolustusvoimien mukaan ammukset matkasivat 70–200 kilometriä ja putosivat mereen. Ammukset laukaistiin vain päivä sen jälkeen, kun Etelä-Korean ulkoministeri sanoi, että Pohjois-Korean pitäisi osoittaa näkyviä, konkreettisia ja merkittäviä toimia ydinaseista luopumisen puolesta, jos se haluaisi päästä eroon sitä kohtaan asetetuista pakotteista.

Viime kuussa Pohjois-Korea ilmoitti testanneensa uudenlaista, taktista taistelukärkeä.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi