Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Sri Lankan iskujen uhreja jo yli 200, iskujen takana todennäköisesti yksi ryhmä

Sri Lankassa tämänpäiväisissä räjähdyksissä kuolleiden määrä on noussut jo yli 200:n. Haavoittuneita on yli 450, kertoi poliisin tiedottaja tiedotustilaisuudessa tänään.

Pääministeri Ranil Wickremesinghen mukaan tänään on otettu kiinni kahdeksan ihmistä, joiden epäillään liittyvän räjähdyssarjaan. Epäiltyjen pääministeri sanoo olevan paikallisia ihmisiä, mutta tutkijat selvittävät myös, onko iskun tekijöillä ollut "ulkomaisia yhteyksiä".

Sri Lankassa tapahtui iskujen sarja tänä aamuna Suomen aikaa. Räjähdyksistä kuusi oli Colombossa, yksi Batticaloassa ja yksi Negombossa. Osa iskuista sattui kirkoissa jumalanpalvelusten aikaan ja osa luksushotelleissa.

Suurin osa tänään tapahtuneista räjähdyksistä oli viranomaisten mukaan itsemurhaiskuja, ja niiden takana on todennäköisesti ollut yksi ryhmä.

Talousministeri toivoo "teräshermoja"

Pääministeri Wickremesinghe kirjoitti Twitterissä tuomitsevansa "pelkurimaiset iskut kansalaisiamme kohtaan".

– Pyydän kaikkia srilankalaisia pysymään yhtenäisinä ja vahvoina näinä traagisina hetkinä. Pyydän, ettette levitä vahvistamattomia tietoja ja spekulaatioita. Hallitus on ryhtynyt välittömiin toimiin tilanteen saamiseksi hallintaan, hän kirjoitti.

Presidentti Maithripala Sirisena sanoi olevansa järkyttynyt räjähdyksistä ja pyysi ihmisiä pysymään rauhallisina.

Myös talousministeri Mangala Samraweeran otti aiheeseen kantaa Twitterissä.

– Monien viattomien tappaminen vaikuttaa hyvin koordinoidulta yritykseltä aiheuttaa kuolemaa, sekasortoa ja anarkiaa. Kaikkien demokratiaa, vapautta ja taloudellista hyvinvointia kannattavien on nyt tuettava toisiaan teräksisin hermoin, jotta tämä vastenmielinen yritys voidaan torjua, hän kirjoitti.

Itsemurhaiskuista varoitettu

Uutistoimisto AFP:n näkemän asiakirjan mukaan Sri Lankan poliisipäällikkö antoi 10 päivää sitten maanlaajuisen varoituksen siitä, että suunnitteilla on itsemurhaiskuja useisiin kirkkoihin.

– Ulkomainen tiedustelupalvelu on kertonut, että NTJ-järjestö aikoo toteuttaa itsemurhaiskuja, jotka kohdistuvat merkittäviin kirkkoihin ja Intian lähetystöön, varoituksessa sanottiin.

NTJ on radikaali muslimiryhmä, jonka epäillään liittyneen buddhalaisiin patsaisiin kohdistuneeseen ilkivaltaan viime vuonna.

Sri Lankassa turvauduttiin viime vuonna hätätilan julistamiseen, kun väkijoukot vahingoittivat useita moskeijoita ja muslimien omistamia liikehuoneistoja, autoja ja asuinrakennuksia, BBC kertoo. Kovan linjan buddhalaisten ruokkimat jännitteet ryhmien välillä ovat lisääntyneet vuoden 2012 jälkeen.

Tämänpäiväisten räjähdysten syystä tai tekijästä ei ole vielä varmaa tietoa. Negombossa Pyhän Sebastianin kirkon Facebook-sivulla julkaistiin päivitys, jossa räjähdystä sanottiin pommi-iskuksi ja kirkossakävijöiden läheisiä pyydettiin avuksi.

---

Korjattu aiempaa uutista klo 14.30: Yksi räjähdyksistä oli kaupungissa nimeltä Batticaloa (ei Batticalao).

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi