Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Muellerin raportista odotetaan vastauksia tärkeisiin kysymyksiin – raportin lyhennetty versio julkaistaan tänään Yhdysvalloissa

Oikeusministeri William Barr on vastuussa Muellerin raportin julkaisemisesta. Lehtikuva / AFP

Yhdysvalloissa julkaistaan tänään lyhennetty versio erikoissyyttäjä Robert Muellerin Venäjä-tutkinnan loppuraportista.

Mueller sai lähes kaksi vuotta kestäneen tutkintansa päätökseen viime kuussa, ja oikeusministeri William Barr julkaisi tuolloin hänen loppuraportistaan muutaman sivun tiivistelmän.

Barrin tiivistelmässä todettiin, ettei Muellerin tutkinta löytänyt todisteita presidentti Donald Trumpin tai hänen kampanjaväkensä vehkeilystä venäläisten kanssa. Barrin mukaan Mueller ei sen sijaan ottanut kantaa siihen, oliko Trump syyllistynyt oikeuden estämiseen. Barr itse päätti raportin perusteella, etteivät Muellerin löydökset riitä osoittamaan oikeuden häiritsemiseen syyllistymistä.

Raportista on poistettu luottamuksellisia tietoja

Noin 400-sivuisesta raportista odotetaankin lisävaloa siihen, millä perusteilla Barr päätyi johtopäätöksiinsä. Raportin odotetaan esimerkiksi kertovan, mikä presidentti Trumpin toimissa aiheutti epäilyjä oikeuden estämisestä ja oliko Barrin johtopäätös perusteltu.

Barrin puolueettomuudesta on ollut epäilyksiä, sillä ennen oikeusministerinimitystään hän oli kritisoinut avoimesti Muellerin tutkintaa.

Trump itse julisti maaliskuun lopussa tutkinnan tulosten merkitsevän täyttä vapautusta epäilyistä, vaikka todellisuudessa kysymys oikeuden estämisestä jäi auki. Tutkinnan tuloksia on kuitenkin yleisesti pidetty poliittisena voittona Trumpin hallinnolle.

Nyt julkaistavasta raportista on poistettu muun muassa tiedustelutietoja ja käynnissä olevien oikeusprosessien kannalta arkaluonteisia tietoja. Barr ei ole halunnut julkaista raporttia kokonaan, mutta saattaa antaa myöhemmin kongressin nähtäväksi enemmän tietoja kuin suurelle yleisölle.

Raportti julkaistaan Yhdysvaltain aikaa aamulla. Barr ja apulaisoikeusministeri Rod Rosenstein pitävät tiedostustilaisuuden, joka alkaa Suomen aikaa klo 16.30.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi