Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Punainen Risti ilmoitti jakavansa hätäapua Venezuelaan parin viikon kuluessa

Venäjä on asettautunut tukemaan Nicolas Maduroa. LEHTIKUVA/AFP

Venezuelaan toimitetaan hätäapua seuraavien kahden viikon aikana, kertoi Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun johtaja Francesco Rocca perjantaina. Järjestö uskoo alkuvaiheessa pystyvänsä toimittamaan apua noin 650 000 ihmiselle.

Venezuelan presidentti Nicolas Maduro on toistuvasti estänyt aikeet viedä hätäapua ruoka- ja lääkepulan kourissa kärvistelevään maahan Kolumbiasta ja Brasiliasta. Maduron mukaan hätäapu on vain keppihevonen, jolla edistetään Yhdysvaltain suunnittelemaa vallankaappausta.

– Asia on todella politisoitunut. Jos apu täyttää sääntömme ja määräyksemme, olemme totta kai valmiita sen jakamaan, Rocca sanoi.

Liki neljännes Venezuelan väestöstä, seitsemän miljoonaa ihmistä, tarvitsee YK:n mukaan hätäapua välittömästi.

Venäjä myönsi sotilaiden lähettämisen

CNN kertoi aiemmin, että Venäjä on myöntänyt lähettäneensä sotilaita Venezuelaan. Venäjän ulkoministeriön edustaja Maria Zaharova ilmoitti Moskovassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa eilen, että Venäjän armeijan henkilöstöä on parhaillaan Venezuelassa maiden solmiman sotilaallisen yhteistyösopimuksen mukaisesti. Hänen mukaansa sotilaat pysyvät Venezuelassa niin kauan kun maan hallitus heitä tarvitsee.

Venäjä on asettautunut tukemaan Maduroa. Yli 50 maata kuitenkin tukee parlamentin puhemiestä, oppositiojohtaja Juan Guaidoa, joka on julistautunut Venezuelan väliaikaiseksi presidentiksi.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi