Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Norjan viranomaiset: Ennakkotietojen mukaan Viking Skyn olisi pitänyt selvitä myrskysäästä

Norjan viranomaisten mukaan eilinen myrskysää ei ollut este risteilyalus Viking Skylle jatkaa matkaansa.

Alukseen tuli moottorivika ja se joutui merihätään kovassa aallokossa eilen iltapäivällä. Norjassa on virinnyt keskustelua siitä, olisiko kapteenin pitänyt keskeyttää matka aiemmin huonon sään takia.

Norjan merivartiosto kertoi sanomalehti Bergens Tidendelle, että kapteeni teki päätöksen jatkaa matkaa aluksen kahdelta luotsilta saamiensa tietojen perusteella.

– Mikään ei viitannut siihen, että Viking Skyn kaltaisen aluksen ei olisi pitänyt lähteä kyseiselle reitille siinä säässä, merivartioston viestintäjohtaja Solveig Moe Froland sanoi lehdelle.

Satamaan jääneet Hurtigruten-alukset ovat pienempiä

Eilisen myrskyn takia moni muu laiva jäi kuitenkin satamaan. Esimerkiksi maailmankuulua Hurtigruten-reittiä Norjan rannikolla liikennöivät alukset eivät kulkeneet. Sen sijaan matkustajia lennätettiin perille määränpäihinsä.

Hurtigruten -liikenneyhtiöstä kerrottiin Bergens Tidendelle, että laivayhteyksiä joudutaan perumaan sään takia vain pari kertaa vuodessa.

– Laivan kapteeni päättää, lähdetäänkö merelle. Päädyimme ratkaisuun riskiarvion perusteella, yhtiön viestintäpäällikkö Rune Thomas Ege sanoi.

Viking Sky on 230 metriä pitkä, ja sille mahtuu noin 930 matkustajaa. Suurimmat Hurtigrutenia liikennöivät alukset puolestaan ovat 140-metrisiä, ja niille mahtuu 500 matkustajaa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi