Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Juupas–eipäs-vääntö Trumpin haluamasta rajamuurista jatkuu – ensin presidentti jyräsi kongressin veto-oikeudellaan ja nyt demokraatit haluavat jyrätä presidentin

Presidentti Donald Trump käytti veto-oikeuttaan ensi kertaa, mutta demokraatit eivät ole valmiita luovuttamaan muurikiistassa. LEHTIKUVA/AFP

Yhdysvalloissa demokraatit yrittävät kumota presidentti Donald Trumpin veto-päätöksen, jolla presidentti on estänyt hätätilan perumisen. Trump käytti perjantaina veto-oikeutta jyrätäkseen kongressin päätöksen, jolla olisi peruttu Meksikon rajalle julistettu hätätila.

Demokraattienemmistöisen edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi ilmoitti, että edustajainhuone yrittää vielä kumota veto-päätöksen maaliskuun 26. päivä pidettävässä äänestyksessä. Tähän eivät todennäköisesti äänet kuitenkaan riitä.

Osa republikaaneista äänesti hätätilaa vastaan

Kiista muurin rahoituksesta on jatkunut jo pitkään. Trump ei onnistunut alkuvuodesta hankkimaan kongressilta rahoitusta Meksikon rajalle haluamaansa muuria varten, joten hän julisti maahan hätätilan rahoituksen saamiseksi.

Torstai-iltana republikaanienemmistöinen senaatti äänesti nurin Trumpin julistaman hätätilan, minkä jälkeen Trump käytti veto-oikeuttaan. Tämä oli ensimmäinen kerta Trumpin presidenttikaudella, kun hän käytti veto-oikeutta.

Veto-oikeuden käyttämisen jälkeen Pelosi kutsui Trumpin toimia laittomaksi vallanotteeksi ja vetosi republikaaniedustajiin kovin sanoin.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi