Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Putin laittoi INF-ohjussopimuksen jäihin – sopimus uhkaa romuttua kokonaan

Venäjän presidentti Vladimir Putin. LEHTIKUVA/AFP

Venäjän presidentti Vladimir Putin on virallisesti ilmoittanut, että Venäjä vetäytyy keskipitkän matkan ydinohjukset kieltävästä INF-sopimuksesta. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi jo helmikuussa, että Yhdysvallat aloittaa toimet vetäytyäkseen sopimuksesta puolen vuoden sisällä.

Putin on Kremlin mukaan allekirjoittanut määräyksen, jossa Venäjän osallistumisen Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen väliseen sopimukseen laitetaan jäihin.

Päätös on Kremlin mukaan reaktio siihen, että Yhdysvallat on rikkonut sopimuksen sille asettamia velvollisuuksia.

Venäjä ja Yhdysvallat ovat viime aikoina syytelleet toisiaan sopimusrikkomuksista.

Euroopan maiden johtajat vetosivat Venäjään

Putinin mukaan Venäjä alkaa kehittää keskipitkän matkan ohjuksia, kuten Yhdysvallat hänen mukaansa jo tekee.

Yhdysvallat ja Neuvostoliitto sopivat vuonna 1987 keskipitkänmatkan ohjusten (Intermediate-Range Nuclear Forces, INF) kieltämisestä. Sopimus kieltää 500–5 500 kilometriä kantavat, maalle sijoitetut ballistiset ja risteilyohjukset.

Sotilasliitto Nato on aiemmin sanonut, että Yhdysvaltojen liittolaiset tukevat maan päätöstä vetäytyä INF-sopimuksesta. Naton mukaan Venäjän 9M729-risteilyohjukset rikkovat sopimusta.

Euroopan maiden johtajat ovat aiemmin ilmaisseet huolensa sopimuksen romuttumisesta ja pyytäneet Venäjää tarttumaan ongelmaan ennen kuin Yhdysvallat virallisesti jättää sopimuksen elokuussa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi