Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Vatikaani tunnustaa: Isäksi tulleille papeille laadittu salaiset ohjeet

Paavi Franciscus kirjoittaa vuonna 2010 ilmestyneessä kirjassaan, että isäksi tulleen papin tulisi luopua pappiudestaan ja keskittyä lapsenhoitoon. Lehtikuva/AFP

Roomalaiskatolisessa kirkossa on laadittu salaiset ohjeet sen varalle, että pappi saa lapsia, kertoo New York Times. Katolisen kirkon sääntöjen mukaan pappien tulisi elää selibaatissa, jolloin myös isäksi tuleminen on mahdotonta.

Toissa vuonna laadittujen sääntöjen mukaan isäksi tulleen papin tulisi luopua pappiudestaan ja omistautua lapsen kasvatukselle. Katolinen kirkko ei voi kuitenkaan pakottaa pappia eroamaan.

Paavi Franciscus kirjoittaa vuonna 2010 ilmestyneessä kirjassaan, että isäksi tulleen papin tulisi luopua pappiudestaan ja keskittyä lapsenhoitoon.

Pappien lasten mukaan pappeudesta luopuminen ei kuitenkaan ole lasten etujen mukaista, sillä se veisi lapsen isältä työn ja toimeentulon.

– En usko, että työttömyys on vastaus isyyteen, sanoo irlantilainen Vincent Doyle, jonka isäksi paljastui katolinen pappi.

Psykoterapeuttina toimiva Doyle oli 28-vuotias, kun hänen äitinsä paljasti pojalleen, että hänen pappina toimiva kummisetänsä on hänen isänsä.

Katolisen kirkon pappien saamien lapsien määrästä ei ole tietoa, mutta esimerkiksi Doylen pappien lapsille perustaman Coping International -tukiryhmän nettisivuilla on noin 50 000 käyttäjää 175 eri maassa.

Dna-testit paljastavat?

Doyle arvioi, että pappien saamista lapsista tulee seuraava katolista kirkkoa ravisteleva skandaali. Kirkon piirissä tapahtuneet seksuaaliset hyväksikäyttötapaukset ovat kolhineet pahasti katolisen kirkon mainetta viime vuosina.

– Näitä lapsia on joka puolella, Doyle sanoo.

Vatikaanissa järjestetään tällä viikolla kansainvälinen piispojen kokous, jossa käsitellään katolista kirkkoa ravistellutta hyväksikäyttöskandaalia.

Jatkuvasti yleistyneiden dna-testien tekeminen vanhemmuuden selvittämiseksi voi osaltaan lisätä tietoa pappien saamista lapsista.

Pappien saamat lapset eivät sinänsä ole uusi ilmiö katolisessa kirkossa. Esimerkiksi vuonna 1492 paaviksi tulleella Aleksanteri VI:lla oli neljä lasta rakastajattarensa kanssa. Paavin selibaattirikkeet olivat yksi tekijä, joka innoitti Martti Lutheria hänen uskonpuhdistustyössään 1500-luvulla.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi