Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Antarktiksella sulaa nyt vuodessa kuusi kertaa enemmän jäätä kuin 40 vuotta sitten

Etelämantereen jäiden sulamisella on kauaskantoisia vaikutuksia. Lehtikuva/AFP

Etelämantereella ja sitä ympäröivillä alueilla jää sulaa nyt nopeammin kuin koskaan aikaisemmin, varoittavat tutkijat.

Jäätä suli Antarktiksella toissa vuonna kuusi kertaa enemmän kuin 40 vuotta sitten, käy ilmi yhdysvaltalaisen Kalifornian yliopiston tutkimuksesta.

Vuodesta 1979 vuoteen 1990 Antarktis menetti jäämassastaan keskimäärin 40 miljardia tonnia vuosittain. Sen jälkeen vauhti on kiihtynyt hurjasti. Vuosina 2009–2017 Etelämanner ja sen ympäristö menettivät vuosittain 252 miljardia tonnia jääpeitteestään.

Lisäksi tutkijat ovat huomanneet, että jäätä häviää Antarktiksella myös sellaisilta alueilta, joita on aikaisemmin pidetty vähemmän alttiina ilmastonmuutokselle. Tähän saakka tutkimus on osoittanut, että valtaosa sulamisesta tapahtuu lännessä.

– Antarktis on sulamassa tyystin, ei vain joiltakin osin, sanoi tutkimusta johtanut jäätikkötutkija Eric Rignot uutiskanava CNN:lle.

Aiemmin on ajateltu, että Antarktiksen itäosa ei ole yhtä suuressa vaarassa kuin länsiosa.

– Tämä alue (itäosa) on mahdollisesti herkempi muutokselle kuin on aiemmin ajateltu. Se on tärkeä tieto, sillä alueella on enemmän jäätä kuin länsiosassa ja Antarktiksen niemimaalla yhteensä, Rignot sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Itäosan tilanteesta tarvitaan lisätietoa

Tutkimusjohtaja Rignot varoittaa, että nykyinen sulamisvauhti nostaa merenpintaa metrikaupalla tulevien vuosisatojen kuluessa.

Aiemmin julkaistujen tutkimusten mukaan jo 1,8 metrin merenpinnan nousu vuoteen 2100 mennessä jättäisi vedenpinnan alle lukuisia rannikkokaupunkeja, joissa asuu miljoonia ihmisiä.

Jos kaikki Antarktiksen jää sulaa, merenpinta nousee 57 metriä. Valtaosa jäästä on mantereen itäosassa, ja pelkästään sen sulaminen kokonaan nostaisi merenpintaa 51 metriä.

Tutkimusryhmän mukaan Antarktiksen itäosan tilanteesta tarvitaan lisää tutkimustietoa.

Merivesien lämpeneminen kiihdyttää jään sulamista tulevaisuudessa, ja asiantuntijoiden mukaan merenpinnan nousu jatkuu vuosisatoja huolimatta siitä, mitä ihmiskunta tekee ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan valtameret lämpenevät nopeammin kuin on aikaisemmin luultu.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi