Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Brexitiin valmistautuvat lääkeyhtiöt ovat joutuneet allekirjoittamaan vaitiolosopimuksia

Britannian hallitus on pyrkinyt valmistautumaan sopimuksettomaan brexitiin, jonka arvellaan saattavan aiheuttaa lääkevajetta. Pääministeri Theresa May on saanut kritiikkiä valmisteluun liittyvien yksityiskohtien salailusta. LEHTIKUVA/AFP

Britanniassa sopimuksettomaan EU-eroon valmistautuvien lääkeyhtiöiden ja lääkealan keskusjärjestöjen on täytynyt allekirjoittaa vaitiolosopimukset hallituksen kanssa. Britannian terveysministeri Stephen Hammond kertoi Guardianin mukaan, että terveysministeriöllä on voimassa 26 vaitiolosopimusta lääkealan kanssa.

Sopimukset estävät lääkeyhtiöitä kertomasta valmisteluistaan julkisuuteen.

Hammond kertoi vaitiolosopimuksista sen jälkeen, kun työväenpuolueen kansanedustaja Rushanara Ali oli esittänyt asiasta kysymyksen parlamentissa.

Uusimman paljastuksen myötä tiedetään, että hallitus on tehnyt vaitiolosopimuksen ainakin 60 organisaation kanssa. Maan liikenneministeriöllä tällaisia sopimuksia on 28 ja EU-erosta vastaavalla ministeriölä kuusi.

Britannian hallitus on pyrkinyt valmistautumaan sopimuksettomaan brexitiin, joka saattaa aiheuttaa esimerkiksi lääkevajetta, jos esimerkiksi tulee viivytyksiä. Britanniaan on esimerkiksi kerätty keskeisten lääkkeiden varastoja.

Pääministeri Theresa May on saanut kritiikkiä valmisteluun liittyvien yksityiskohtien salailusta. Hänen on syytetty yrittävän tällä tavalla painostaa parlamenttia hyväksymään EU:n kanssa neuvottelemansa brexit-sopimuksen.

Britannian EU-ero astuu voimaan 29. maaliskuuta.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi