Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

CNN: Hirmumyrsky Florence voimistumassa viitoskategoriaan - yli miljoona saanut jo evakuointikäskyn

Viranomaiset ja poliitikot pitävät Florence-myrskyä erittäin vaarallisena. LEHTIKUVA/AFP

Yhdysvaltojen itärannikkoa lähestyvä hirmumyrsky Florence voimistuu voimistumistaan niin, että kohta sen voimakkuus on viisiportaisella asteikolla jo ylimmässä viitosluokassa. Asiasta kertoo CNN.

Yli miljoona Etelä-Carolinan, Pohjois-Carolinan ja Virginian asukasta on evakuoitu myrskyn vuoksi. Etelä-Carolinan kuvernööri Henry McMaster kertoo, että rannikkoalueille on annettu käsky pakkoevakuoinnista, ei vapaaehtoisesta evakuoinnista. Hänen mukaansa odotettavissa on isoja tulvia. Osavaltion 46 piirikunnasta 26:ssa koulut pysyvät kiinni tiistaista lähtien.

– Me emme halua vaarantaa yhtäkään ihmishenkeä Etelä-Carolinassa tämän myrskyn vuoksi, McMaster sanoi.

Viranomaiset ja poliitikot korostavat, että tällä kertaa kyseessä on erittäin vaarallinen myrsky.

– Tämä on yksi pahimmista myrskyistä, joka osuu itärannikolle vuosiin, varoitti Yhdysvaltain presidentti Donald Trump Twitterissä.

– Olkaa varautuneita, olkaa varovaisia ja pysykää turvassa.

Myöhemmin illalla Trump allekirjoitti hätätilajulistuksen Etelä- ja Pohjois-Carolinaan. Kyseessä on rutiinitoimenpide, joka mahdollistaa liittovaltion avun myrskyn iskiessä.

Florencen odotetaan saapuvan Yhdysvaltain itärannikolle torstaina. Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus ennustaa, että tämän päivän ja huomisen aikana myrsky liikkuu Bermudan ja Bahamasaarten välistä.

STT
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X