Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Ruotsissa palaa jo yli 20 000 hehtaaria metsää – Lentokoneilla on saatu tilannetta helpotettua

Metsäpaloa Ljusdalissa on yritetty sammuttaa muun muassa helikoptereilla. LEHTIKUVA/AFP

Ruotsissa taistellaan tänäänkin vakavia metsä- ja maastopaloja vastaan. Paloja torjuu monikansallinen ryhmä, johon saadaan perjantaina vahvistusta ainakin Saksasta ja Liettuasta.

Perjantai-iltana Ruotsissa riehui yhteensä 52 maastopaloa. Kaikkiaan palot kattavat yli 20 000 hehtaarin alueen, mikä on suurempi kuin vuonna 2014, jolloin Ruotsia viimeksi piinasivat suuret metsäpalot.

Vakavimmat palot ovat Keski-Ruotsissa Gävleborgin, Jämtlandin ja Taalainmaan lääneissä, joista pahin tilanne on Gävleborgissa Ljusdalin kunnassa. Ljusdalissa pyritään perjantaina muun muassa suojelemaan Öjeforsenin ja Laforsenin vesivoimaloita.

Ljusdalin palomestarin Hans Nornholmin mukaan tilanne kunnassa parani hieman eilen, kun lentokoneet olivat mukana sammutustöissä koko päivän. Nornholm kertoo, että paloja on saatu rajattua jonkin verran, mutta luoteen suuntaan ne leviävät yhä hallitsemattomasti.

– Olen varovaisen optimistinen. Meillä on tänään käytössä neljä lentokonetta, sekä italialaiset että ranskalaiset. Toivon, että tänään niillä saadaan vaikutusta aikaan useissa paikoissa, Nornholm kertoi SVT:n mukaan.

Kansainvälistä apua

Kaksi lentokonetta sekä Italiasta että Ranskasta saapuivat Ruotsiin aiemmin tällä viikolla. Tänään maahan odotetaan myös kahta sammutushelikopteria Saksasta ja yhtä Liettuasta.

Torstaina Ljusdaliin saatiin myös ryhmä palomiehiä Tanskasta auttamaan sammutustöissä.

Taalainmaalla on yritetty sammuttaa metsäpaloja Trängsletin sotilasalueella. Sieltä on kuitenkin siirretty miehiä ja kalustoa muille alueille, joissa on jopa ihmishenkiä ja omaisuutta uhattuna. Suurinta osaa Ruotsin armeijan helikoptereista ei voida käyttää sammutustöissä, koska niistä puuttuu lastien kantamiseen tarvittava koukku.

Ruotsissa on evakuoitu kodeistaan satoja ihmisiä metsäpalojen alettua.

Metsäpalotilanne on kuormittanut myös hätäkeskuksia, joista kerrotaan vastaamisaikojen mahdollisesti pidentyvän suuren työtaakan takia.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi