Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Kanadassa yli 50 ihmistä kuollut helteen takia

Montrealin asukkaat etsivät vilvoitusta suihkulähteestä helleaallon keskellä. LEHTIKUVA / AFP

Kanadan itäosaa viikon verran koetellut helleaalto on aiheuttanut viranomaisten mukaan 54 ihmisen kuoleman, kertoi uutistoimisto AFP perjantaina. Yli puolet kuolemista on tapahtunut Montrealin kaupungin alueella. Kuolleista suurin osa oli 50-vuotiaita tai vanhempia miehiä, joilla ei ollut asuintiloissaan ilmastointia.

Lämpötila Kanadan itäosassa on noussut säännöllisesti yli 30 asteeseen viime viikon perjantaista lähtien. Esimerkiksi torstaina korkeimmaksi lämpötilaksi mitattiin 35 astetta, mutta viranomaisten mukaan olosuhteiden takia lämpötila tuntui 45-asteiselta.

Lämpötilan odotetaan laskevan lauantaina.

Quebecin provinssin lisäksi korkeat lämpötilat ovat piinanneet myös Ontarion provinssia, mutta tiedossa ei ole, että kukaan olisi kuollut helteen takia Ontarion alueella.

Vuonna 2010 yli 100 ihmistä kuoli Montrealin alueella helleaallon seurauksena.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi