Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Itävalta aikoo haastaa Airbusin oikeuteen hävittäjäkaupoista

Itävallassa epäillään, että Eurofighter-hävittäjäkauppoihin liittyi korruptiota ja lahjontaa. LEHTIKUVA/AFP

Itävallan puolustusministeriö aikoo haastaa ilmailujätti Airbusin oikeuteen Eurofighter-hävittäjäkaupoista. Asiasta kertoi uutistoimisto AFP:lle ministeriön tiedottaja Michael Bauer.

Itävallassa epäillään, että vuonna 2003 tehtyihin kauppoihin liittyy korruptiota ja lahjontaa. Kaupan arvo oli noin kaksi miljardia euroa. Itävalta tilasi alun perin 24 konetta, mutta pudotti määrän ensin 18:aan ja myöhemmin 15:een.

Kauppaan liittyvistä lahjontaepäilyistä aloitettiin ensimmäinen tutkinta jo vuonna 2007, mutta selkeät johtopäätökset jäivät tuolloin uupumaan. Uusi tutkinta aloitettiin viisi vuotta myöhemmin. Tutkinnassa on mukana Itävallan ohella Saksa.

Itävallan viranomaisten on määrä julkistaa omat tuloksensa tänään. Itävallan uutistoimisto APA kertoo, että tutkimuksen perusteella Airbusin epäillään johtaneen Itävaltaa harhaan ja kasvattaneen kauppahintaa vilpillisesti.

Saksan viranomaisten odotetaan saavan omat selvityksensä päätökseen myöhemmin tänä vuonna.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi