Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Yhdysvaltain keskuspankki ei kajoa nykyiseen ohjauskorkoon

Yhdysvaltain keskuspankki kiinnitti päätöksessään huomiota inflaation matalaan tasoon ja sanoi tarkkailevansa tilannetta. LEHTIKUVA / AFP

Yhdysvaltain keskuspankki Fed piti ohjauskorkonsa odotetusti ennallaan keskiviikkona. Korko pysyy vaihteluvälillä 1,5–1,75 prosenttia.

Korkopäätöksen teki kymmenhenkinen komitea yksimielisesti. Aiemmin tänä vuonna Fed laski ohjauskorkoaan kolmesti, viimeksi lokakuussa.

Vuoden viimeisessä korkokokouksessa keskuspankin oletettiin asettuvan odottavalle kannalle, sillä maailmantalouden epävarmuuksista huolimatta Yhdysvaltain talousindikaattorit vaikuttavat hyviltä.

Esimerkiksi viime viikolla julkaistut Yhdysvaltain työllisyysluvut olivat odotettua parempia. Keskuspankki odottaa, että työllisyystilanne jatkuu Yhdysvalloissa hyvänä. Myös kulutus on pysynyt vahvana, mikä on tukenut taloutta, sillä Yhdysvaltain vienti on ollut heikkoa.

Keskuspankki kiinnitti päätöksessään huomiota inflaation matalaan tasoon ja sanoi tarkkailevansa tilannetta.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi