Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Jokiristeilijä kuljettaa ensi kesänä matkustajia Kouvolasta Kimolaan tai vaikka Jyväskylään saakka

Kouvolalainen yrittäjä Eija Parkkinen päätti hankkia jokiristeilijän. Ensi vuonna valmistuvaa Kimolan kanavaa pitkin pääsee Kouvolasta aina Jyväskylään saakka. Kuva: Lumikki Haaja

Olisihan se hienoa, jos Kymijoella olisi edes yksi ravintolalaiva, voikkaalaisen Virtakiven saunan yrittäjä Eija Parkkinen ajatteli. Parkkinen ei miettinyt kauaa, kun hänen tuttavansa alkoi kaupata jokiristeilyihin soveltuvaa ravintolalaivaa.

— En ensin ajatellut ostavani laivaa. Se tapahtui oikeastaan vähän vahingossa.

Laivan ympärille rakennettiin uusi yritys, jossa ovat yrittäjän lisäksi mukana hänen aikuiset lapsensa. Laivayritys tukee Parkkisen mukaan Virtakiven saunan toimintaa saumattomasti.

Perjantaina aamupäivällä Lieksasta tuotiin lavetin kyydissä 11-metrinen risteilijä Kymijoen rannalle. Se odottaa rannalla kevättä ja uutta risteilykautta.

— Tänään siinä saunotaan ensimmäistä kertaa, Parkkinen kertoo.

Tilaa jopa 25 asiakkaalle

Teräsrakenteisessa aluksessa on tilat 12 asiakkaalle ja miehistölle. Lisäksi siinä on sauna ja wc. Kannelle saa Parkkisen arvion mukaan paikat 25 asiakkaalle.

Ennen vesille laskua Parkkinen huoltaa ja tuunaa laivan omaan käyttöönsä sopivaksi. Esimerkiksi nykyiset makuutilat puretaan pois.

— Nimi vaihtuu myös. Sille pidetään nimikilpailu.

Parkkinen hakee laivalle talven aikana anniskelulupia. Hän käy itse parhaillaan laivurikurssia.

Kapteenikin jokiristeilyille on valmiina. Hän on merikapteeniksi opiskeleva kouvolalaislähtöinen Eero Palosara.

— Jos hän ei pääse paikalle, tarvittaessa löytyy myös muita paikallisia kippareita, Parkkinen kertoo.

Palosara tunnustaa olevansa innoissaan ensi kesästä. Uuteen alukseen hän ehtii tutustua talven aikana. Kymijokea Palosara kuvailee verrattain matalaksi vesistöksi, jonka oikut on opittava tuntemaan.

Kimolan kanavan tunneli sulkee pois purjeveneet, koska ne eivät pääse korkeiden mastojen takia kulkemaan siitä. Virtakiven alukselle tunneli ei ole ongelma.

— Matkustajillekin se on erikoisuus, joita ei montaa Euroopassa ole.

Lisää majoitustilaa KymiRingin vuoksi

Jokilaiva ei ole ainut Parkkisen projekti. Virtakiven rantaan rakennetaan talven aikana riittävän suuri laituri alukselle. Se tehdään kierrätysmateriaaleista. Saunarakennuksen varastona olleeseen tilaan aletaan rakentaa vuodenvaihteessa uusia majoitustiloja. Rakennuslupien odotuksen takia aloitus on hieman viivästynyt.

Parkkisen suunnitelmat liittyvät Kimolan kanavan lisäksi KymiRingiin. Hänen yrityksensä on moottoriradan yhteistyökuvioissa mukana.

— Mitään ei ole vielä allekirjoitettu, mutta mukana ollaan. Kuviot selviävät tarkemmin, kun olemme ensin neuvotelleet, mitä ne voisivat olla.

Eija Parkkinen on nopealiikkeinen yrittäjä. Kun Virtakiven saunaa tarjottiin aikoinaan hänelle, päätösnopeus oli samaa luokkaa kuin jokiristeilijän kanssa. Mikään halpa ostos alus ei ollut.

— Varsinainen Virtakiven saunan saunaremontti jää nyt sen takia myöhemmäksi.

Johanna Tenovirta
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi