Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

"Jos jollakin yskii, toisilla menee paremmin" - Maakunnallinen vuoden yritys Plastvo turvaa laajaan asiakaspohjaan ja vie jopa "ilmaa Brasiliaan"

Tomi Ahosen ja Pekka Jaakkolan lisäksi kuvaan mahtuu muutama Plastolle tärkeä asia. Etualan peilihitsauslaite on tuorein iso investointi. Taustalla näkyvä musta säiliö matkaa Suomen suurimmalle jätevedenpuhdistamille. Säiliön alla oleva pyörivä pöytä on hitsaajan työtä helpottava apuväline ja yrittäjäkaksikon omaa käsialaa. Kuva: Anssi Hietamaa

Asikkalassa toimivan Plastvo oy:n yrittäjät Tomi Ahonen ja Pekka Jaakkola ovat maakunnalliset vuoden yrittäjät vuosimallia 2019.

Päijät-Hämeen Yrittäjät julkisti valinnan torstaina kuntaseminaarin yhteydessä Lahden Sibeliustalossa, jolloin palkittiin myös vuoden yrittäjät eri kunnissa.

– Hyvältä tuntuu, oikein hyvältä, mutta eiköhän tämä palkintosade jää tähän, yrittäjät naureskelevat onnitteluille. Juhlavuutta haastattelupäivään toi Ahosen valkoinen paita; normaalisti toimitusjohtaja pitää sinistä paitaa, jossa tehtaan puolelta saadut pienet tahrat eivät erotu.

Julkisuutta toi jo aiemmin syksyllä valinta vuoden yrittäjiksi Asikkalan kunnassa, mutta muutoin kaksikko on toiminut melko matalalla profiililla.

No, reilut 15 vuotta sitten, alkuvuodesta 2004 kerrottiin Plastvon muuttaneen vuokratiloista Lahdesta omaan halliin Asikkalan Loukkuharjuun. Mielenkiintoa asiaan toi se, että vihkiäisissä vieraili – kotimatkansa varrella – kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.).

Pekkarinen ei ole enää ministeri, mutta on hän myöhemminkin joskus poikennut talossa kysymässä, miten menee.

Ja hyvinhän Plastvolla on mennyt.

– Ei ole yhtään tappiovuotta, kuvaa toimitusjohtaja Ahonen.

Tomi Ahonen on Plastvon toimitusjohtaja. Kuva: Anssi Hietamaa

Tiedetään, mitä osataan

Menestys on rakennettu osaavan henkilöstön ja järkevän liiketoimintasuunnitelman varaan.

– Olemme tarkkoja. Tiedämme, mitä tässä talossa osataan ja tiedämme myös sen, mitä meidän ei kannata tehdä, Tomi Ahonen kuvaa.

Yrityksellä ei ole omia tuotteita. Kaikki tehdään asiakkaiden tarpeiden mukaan.

Eikä yritys ole koskaan ollut yhden kortin varassa.

– Meillä on 300–400 hyvää yritystä asiakkaina, joukossa isoja kansainvälisiä toimijoita. Jos jollakin yskii, toisilla menee paremmin, Pekka Jaakkola lisää.

Laadusta ja kilpailukyvystä kertoi omaa kieltään se, että suomalainen vientiyritys tilasi äskettäin Plastvolta säiliön toimitettavaksi projektiin Brasiliaan. Jopa Atlantin taakse kannattaa rahdata jokunen kuutio ilmaa, jos ympärillä oleva tuote on riittävän kilpailukykyinen.

Muovi kestää hyvin happoja

Plastvo valmistaa muovisäiliöitä, jossa voi pitää esimerkiksi happoja ja vettä.

– Muovi on monille hapoille ja emäksille paljon parempi säilytysmateriaali kuin metalli. Muovi ei syövy. Muovi ei taas välttämättä kestä kovin kuumaa. Materiaalien ominaisuudet pitää tuntea. Meillä on pitkä lista siitä, mikä muovi käy millekin nesteelle, Pekka Jaakkola kertoo.

Yksi osa toimintaa on betonisten säiliöiden pinnoitus. Tällä tavoin on käsitelty muun muassa juomavesisäiliöitä.

Plastvon tehtaan lattialla näkyy myös miehenkorkuisia sinisiä säiliöitä – tai aihioita – joita tarvitaan juomaveden jakeluun silloin, kun vesilaitos ei voi toimittaa vettä normaalista.

Hallissa hitsataan, mutta ei siellä käry käy nenään

Säiliöt rakennetaan elintarvikevaatimukset täyttävästä muovista, joka on käytännössä polyeteeniä tai polypropeenia. Molemmat ovat täysin kierrätettäviä.

Muoveja hitsataan sekä automaattiselle peilihitsauskoneella että käsikäyttöisillä laitteilla. Hallissa on raikas ilma. Elintarvikemuoveista ei hitsatessakaan irtoa myrkyllisiä kaasuja, joten työturvallisuudesta on melko helppo pitää huolta.

Pekka Jaakkolan (edessä) näpeissä ovat myynti ja tarjouslaskenta. Kuva: Anssi Hietamaa

Apuvälinen hitsarille tehtiin itse

Teollisuushallin lattialla seisoo musta, monimetrinen muovisäiliö.

Säiliö lepää pyöreällä asennusalustalla. Vesisäiliön määränpää on Suomen suurin jätevedenpuhdistamo Espoon Blominmäessä.

Tässä on myös tarina. Asennusalusta on yrittäjäkumppanusten omaa käsialaa.

– Säiliö pyörii alustalla. Tässä voi hitsaaja hitsata penkillä istuen. Ei tarvitse enää kontata; varmaan tuli kilometrejä kontattua ja se tuntuu polvissa, selvittää Jaakkola.

Jaakkola oli kouluttautunut mekatroniikkainsinööriksi ja tämä asennusalusta on hänen lopputyönsä. Käsistään kätevä toimitusjohtaja Tomi Ahonen hitsasi metallisen pöydän, joka helpottaa merkittävästi isojen säiliöiden kokoamista.

Maakunnallinen vuoden yritys

Pitkäjänteistä ja kannattavaa toimintaa

Plastvo oy aloitti vuonna 2002. Lahdessa olleiden vuokratilojen jäätyä pieneksi yhtiö rakennutti vuonna 2003 omat kiinteistöt Asikkalaan.

Yritys valmistaa kestomuovista teollisuuden ja kuntien tarpeisiin muun muassa vedenkäsittelylaitteita, säiliöitä, kemikaaliputkistoja, muovipinnoituksia ja pintakäsittelyaltaita. Valmistuksessa käytetyt materiaalit ovat lähes täysin kierrätettäviä ja elintarvikekelpoisia.

Plastvo panostaa voimakkaasti tuotteiden kehittämiseen, valmistusmenetelmiin ja konekantaan työllistäen 7–8 henkilöä.

Päijät-Hämeen Yrittäjien hallituksen valitsema maakunnallinen vuoden yritys vuonna 2019. Palkinto annetaan vuosittain menestyksekkäälle päijäthämäläiselle yrittäjävetoiselle yritykselle.

Valintaraati arvosti Plastvon pitkäjänteistä ja kannattavaa toimintaa. Liikevaihto on kasvanut tasaisesti. Liikevaihto on ollut viime vuosina noin 1,7 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos melko tasaisesti 150 000 – 300 000 euroa vuodessa.

Vuoden yrittäjät

Kuntapalkintoja kymmeneen yritykseen

Päijät-Hämeen kuntaseminaarin päätteeksi saivat palkintonsa myös kaikki Päijät-Hämeen kuntien paikalliset vuoden yrittäjät, jotka julkistettiin jo syyskuun alussa.

Asikkala

Plastvo oy:n Tomi Ahonen ja Pekka Jaakkola

Hartola

Hartolan Kukkakauppa ja Hautaustoimisto ky:n Kirsi Lundgren

Heinola

Kenkä-Jenni ky:n Salme ja Hannu Tiili

Hollola

Viherpalvelut Hyvönen oy:n Timo ja Katja Hyvönen

Kärkölä

Parturi Erja Aaltonen

Lahti

Ravintola Roux oy:n Kati Häkkinen, Sami Häkkinen ja Antti Hietanen

Lahti/Nastola

Thermo-Tek oy:n Matti Lavikka

Orimattila

Valokuvaamo Potretti oy:n Tomi Kallio

Padasjoki

Padasjoen Metalli oy:n Juhani Niemi

Sysmä

Autoilija Juha Salonen

Kalle Puttonen
kalle.puttonen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi