Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Asuntomarkkinoilla tänä vuonna käynyt kuhina saattaa olla kaiku menneiltä runsauden ajoilta ja uhkaa tulla tiensä päähän, Nordea ennustaa

Asuntolainoja myönnettiin huhti-syyskuussa enemmän kuin vuotta aiemmin. LEHTIKUVA / AKU HÄYRYNEN

Asuntomarkkinoiden vilkkaus on yllättänyt tänä vuonna, mutta ilo uhkaa jäädä väliaikaiseksi, ennustaa Nordea asuntomarkkinakatsauksessaan.

Asuntolainoja myönnettiin huhti-syyskuussa enemmän kuin vuotta aiemmin, samoin vanhoja asuntoja ostettiin vastaavana ajankohtana edellisvuotta rivakammin. Positiivisia lukuja on saatu pääkaupunkiseudun lisäksi myös muissa kasvukeskuksissa, katsauksessa sanotaan.

Nordean mukaan syynä voi olla aiemman kysynnän patoutuminen, joka purkautuu, vaikka työllisyys ei ole suuresti kasvanut ja kuluttajien luottamus talouteen on heikentynyt.

– Jos talousnäkymät jatkavat synkkenemistään, voi asuntomarkkinoiden piristyminen jäädä väliaikaiseksi iloksi, Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen sanoo tiedotteessa.

Nordean mukaan lähes puolet nykyisistä asunnoista sijaitsee kunnissa, joissa väkiluvun ennustetaan laskevan seuraavan kahden vuosikymmenen aikana. Loppua asuntomarkkinoiden eriytymiselle ei näy, Kärkkäinen povaa.

– Muuttotappiokunnissa asuntojen kysyntä vähenee, mikä painaa asuntojen hintoja. Samaan aikaan kasvukeskuksissa asuntojen kasvava kysyntä vaatii tuekseen rakentamista, jotta asuntojen hintojen nousupaineet saadaan pidettyä kurissa. Tämä polarisaatio vaatii reagointia myös poliittisilta päättäjiltä, ekonomisti sanoo.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi