Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Alibaba tavoittelee kiinalaista onnensummaa Hongkongin pörssin suurimmassa listautumisessa vuosiin

Alibaba on aiemmin listautunut pörssiin New Yorkissa. LEHTIKUVA/AFP

Kiinalainen verkkokauppajätti Alibaba tavoittelee 88 miljardin Hongkongin dollarin (noin 10 miljardin euron) listautumisantia.

Yhtiö on listautumassa Hongkongin pörssiin, ja kaupankäynnin sen osakkeilla on tarkoitus alkaa ensi tiistaina. Yhtiö aikoo laskea liikkeelle 500 miljoonaa osaketta, ja yhden osakkeen kappalehinta olisi 176 Hongkongin dollaria (20 euroa). Yhtiö kertoi osakkeiden lähtöhinnan keskiviikkona.

Hinnan muodostukseen on saattanut vaikuttaa se, että lukua kahdeksan pidetään Kiinassa hyvän onnen numerona.

Kyseessä on suurin listautuminen Hongkongin pörssissä lähes kymmeneen vuoteen. Vakuutusjätti AIA nettosi omasta listautumisestaan 18,5 miljardia euroa vuonna 2010.

Kiinan markkinat toivovat siitä piristysruisketta kuukausia jatkuneista mielenosoituksista kärsineen ja Yhdysvaltojen kanssa käydyn kauppasodan runteleman itsehallintoalueen taloudelle.

Alibaba on aiemmin listautunut pörssiin New Yorkissa. Kiinalaishallinto on pyrkinyt edistämään yhtiön listautumista myös Kiinassa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi