Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Työ merkitsee suomalaisille rahaa, kertoo tutkimus – nuoremmat vähemmän työkeskeisiä

Vanhemmat sukupolvet ovat asenteiltaan nuorempia työkeskeisempiä. LEHTIKUVA /Heikki Saukkomaa

Työn tärkein merkitys suomalaisille on raha. Tähän tuloksen päätyi Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tuore arvo- ja asennetutkimus.

Suomalaisista 65 prosenttia on sitä mieltä, että työ merkitsee paljolti keinoa rahoittaa vapaa-aikaa.

Verrattuna edelliseen, yhdeksän vuotta sitten tehtyyn kyselyyn, suomalaiset kokevat nyt aiempaa vahvemmin työn tekemisen ihmisen velvollisuudeksi.

Vastanneista 55 prosenttia katsoo, että työ on jokaisen yhteiskunnan jäsenen velvollisuus.

Vanhemmat sukupolvet ovat asenteiltaan nuorempia työkeskeisempiä. Vertailu vuoden 2010 tuloksiin viittaa siihen, etteivät nuoremmat sukupolvet välttämättä koskaan omaksu vanhempiensa suhdetta työhön.

Koulutus heijastuu arvoihin

Työn merkitykset vaihtelevat myös väestöryhmien välillä. Akateemisesti koulutetuille työn merkitykset ovat monipuolisimmat. Vähemmän koulutetuille työ merkitsee useammin puhtaasti ansaintaa.

Monen suomalaisen mielestä työ antaa myös mahdollisuuden itsensä kehittämiseen sekä yhteisöllisyyteen.

Nyt saatujen tulosten mukaan suomalaisen työelämän laatu on vähintäänkin hyvä. Vähän koulutetut ja erityisesti kokonaan ilman koulutusta olevat kuitenkin kokevat työelämän selvästi kuormittavampana kuin muut ryhmät.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi