Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Paine EU:n laajuiseen lentoveroon kasvaa: Lintilä toivoo Helsinki-Vantaasta lentoliikenteen vihreää solmukohtaa

Lintilän mukaan hallitus tavoittelee ensisijassa lentoliikenteen saamista kokonaan päästökaupan piiriin. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Vähintään EU:n laajuinen lentovero on Suomelle vasta toissijainen vaihtoehto lentoliikenteen päästöjen vähentämiseksi, sanoo valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.). Hallitus tavoittelee ensisijassa lentoliikenteen saamista kokonaan päästökaupan piiriin.

Paine lentoliikenteen hinnoittelun kiristämiseksi kasvaa EU-maissa. Yhdeksän EU-maata vetosi torstaina uuteen komissioon, jotta se antaisi esityksen lentoliikenteen hinnoittelusta eli esimerkiksi lentoverosta. Vetoomuksen olivat allekirjoittaneet Saksa, Ranska, Ruotsi, Hollanti, Belgia, Italia, Luxemburg, Tanska ja Bulgaria.

Maiden mielestä lentämistä, jonka päästöt edelleen kasvavat, ei ole hinnoiteltu riittävän kireästi suhteessa muihin liikennemuotoihin.

Suomi ei vetoomusta allekirjoittanut, mikä johtuu Lintilän mukaan meneillään olevasta EU-puheenjohtajakaudesta. Lentämisen verottaminen on kuuma puheenaihe, ja vaatisi EU:n laajuisena päätöksenä kaikkien maiden yksimielisyyden.

Lintilä harkitsisi lentopolttoaineille biopolttoaineiden sekoitevelvoitetta.

– Meillä on erinomaiset mahdollisuudet lähteä kehittämään esimerkiksi Helsinki-Vantaasta vihreää solmukohtaa, joka käyttäisi biopolttoainetta. Väitän, että se olisi kansainvälisestikin huomioitava asia, Lintilä sanoi STT:lle Brysselissä, jossa EU-maiden valtiovarainministerit olivat perjantaina koolla.

Kansainvälisen lentoalan arvioidaan tuottavan reilu kaksi prosenttia kaikista ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä.

Vasemmistoliitosta tukea kerosiinin verolle

Muutamat EU-maat verottavat jo nyt lentämistä erillisellä verolla. Vero on jo käytössä Ruotsissa ja Saksassa ja pian myös Ranskassa. Hollanti aikoo käynnistää lentämisen ja lentorahdin verotuksen vuoden 2021 alusta, jos EU:n laajuista ratkaisua ei löydetä sitä ennen. Jokaiselta lähtevältä lentomatkustajalta perittäisiin seitsemän euron vero. Lentorahtia verotettaisiin koneen painon ja myös aiheutetun melun perusteella.

Suomessa asiasta päästään keskustelemaan lentovero-kansalaisaloitteen edetessä eduskuntaan. Yli 55 000 allekirjoitusta kerännyt aloite vaatii matkustajakohtaista veroa.

Brysselissä talousministerien ja opetusministerien yhteiseen kokoukseen perjantaina osallistunut Li Andersson (vas.) viittaa hänkin Lintilän tavoin hallitusohjelmaan. Ohjelman mukaan Suomi kannattaa päästökaupan laajentamista lentoliikenteessä. Vaihtoehtoisesti hallitus on valmis selvittämään lentopolttoaineen veron tai lentomaksun käyttöönottamista EU:n laajuisesti tai globaalisti.

– Ideaaliratkaisu ainakin meillä puolueessa käydyn keskustelun perusteella olisi saada mahdollisimman kansainvälinen kerosiinivero. On ongelmallista, että lentäminen on täysin aliverotettua suhteessa muihin matkustustapoihin, vaikka lentäminen on kaikkein haitallisinta ilmastopäästöjen näkökulmasta, Andersson sanoi STT:lle.

Suomi teki kokoushistoriaa

Suomi järjesti perjantaina Brysselissä ensimmäistä kertaa opetusministerien ja valtiovarainministerien yhteisen kokouksen, jossa ministerit pohtivat koulutuksen roolia kilpailukyvyn parantajana.

– Koulutus on paras investointi, jonka voimme tehdä, Andersson summasi kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa.

Keskustelu oli luonteeltaan poliittinen. Koulutus on jäsenmaiden omalla vastuulla, joten EU:ssa voidaan jakaa jäsenmaiden kesken lähinnä hyviä ja huonoja kokemuksia. Kokoukseen osallistui kiitettävä määrä ministereitä.

– Konkreettisesti täältä lähtee Suomen pääministerin myötä viesti Eurooppa-neuvostoon (EU-johtajien huippukokoukseen joulukuussa). Toivottavasti keskustelut myös resonoivat kansallisella tasolla ja koulutus nähtäisiin investointina eikä pelkästään menoeränä, Andersson sanoi.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi