Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Yhdysvalloissa pannaan pistetty Huawei julkisti suuria kasvulukuja

Yhdysvallat on vakoiluepäilyjen takia kieltänyt amerikkalaisyhtiöitä käymästä kauppaa Huawein kanssa. LEHTIKUVA/AFP

Kiinalainen teknologiajätti Huawei kertoo kasvattaneensa liikevaihtoaan ja tulostaan tammi–syyskuussa. Vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana yhtiö sanoo liikevaihtonsa kasvaneen edellisvuoteen verrattuna liki 25 prosenttia noin 78 miljardiin euroon.

Myös liikevoitto kasvoi yhtiön mukaan yli kahdeksan prosenttia. Yhtiö on johtava tietoliikennelaitteistojen toimittaja ja maailman toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja.

Yhdysvallat on vakoiluepäilyjen takia kieltänyt amerikkalaisyhtiöitä käymästä kauppaa Huawein kanssa. Tämä johti muun muassa siihen, että Huawei julkisti syyskuussa Mate 30 -lippulaivapuhelimensa ilman yhdysvaltalaisen Googlen sovelluksia ja palveluita.

Huawein mukaan matkapuhelimien myynti on kuitenkin toistaiseksi ollut pirteää. Yhtiö on kertomansa mukaan toimittanut yli 185 miljoonaa laitetta ja kasvua edellisvuoteen on 26 prosenttia.

Myös Euroopassa on huolestuttu Huawein teknologian turvallisuudesta. EU:n lokakuussa julkaisemassa raportin mukaan "valtioiden ja valtioiden tukemien toimijoiden muodostamat uhat" ovat 5g-teknologian saralla todennäköisimpiä.

Suurin osa Huawein keskeisistä kumppaneista ovat eurooppalaisia yrityksiä. Huawei kertoi tänään, että se on toimittanut maailmalle jo yli 400 000 turvallisuushuolien keskiössä olevaa 5g-tukiasemaa.

Huawei on toistuvasti kiistänyt siihen kohdistuvat vakoilusyytökset ja pyrkinyt erottautumaan Kiinasta ja maata johtavasta kommunistisesta puolueesta.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi