Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Raute suunnittelee vaneritehdasta Länsi-Venäjälle – tilaajan riskillä

Tilatun suunnittelutyön arvellaan johtavan myös varsinaisten tuotantokoneiden tilaukseen parin kuukauden aikana.

Rauten asiakas suunnittelee koivutukkien jalostusta. Kuva: Paula Pohjamo

Lahtelainen teknologiayhtiö Raute on saanut sitovan tilauksen venäläiseltä asiakkaalta. Tilaus koskee koivuvaneritehtaan tuotantoprosessin koneiden suunnittelua.

Raute arvioi, että nyt tilattu suunnittelutyö johtaa myös varsinaisten tuotantokoneiden tilaukseen parin kuukauden aikana.

– Meidän suunnitelmiamme ei voi toteuttaa muilla kuin meidän koneillamme, selittää toimitusjohtaja Tapani Kiiski.

Näin ollen tilaaja ottaa riskin, ettei koneinvestointi jostain syystä onnistuisikaan. Raute lupaa tiedottaa lisää hankkeesta, kun konetilaus astuu sitovasti voimaan.

– Venäjällä on tällä hetkellä käynnissä huomattavan paljon suunnitelmia investoida mekaaniseen metsäteollisuuteen. Sitä miten suunnitelmat toteutuvat on vaikea arvioida.

Hankkeet keskittyvät Venäjän Euroopan puoleiseen osaan. Nyt saadulla suunnittelutilauksella ei ole vaikutusta Rauten liikevaihto- ja tulosnäkymiin tämän vuoden osalta. Raute arvioi liikevaihdon laskevan ja liiketuloksen heikkenevän edellisestä vuodesta.

Rauten liikevaihto oli viime vuonna 181 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä vuoden lopussa oli 772.

Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi