Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Fortum teki vahvan tulosparannuksen – keskustelut Uniperin kanssa jatkuvat

Toimitusjohtaja Pekka Lundmarkin mukaan Fortum paransi tulostaan kaikissa liiketoimintayksiköissä. Arkistokuva. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Energiayhtiö Fortum teki selkeän tulosparannuksen vuoden toisella neljänneksellä.

Huhti-kesäkuun vertailukelpoinen liikevoitto oli 232 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 153 miljoonaa euroa. Tulos siis parani yli 50 prosenttia vertailujaksoon nähden.

Toimitusjohtaja Pekka Lundmarkin mukaan Fortum petrasi tulostaan kaikissa liiketoimintayksiköissä. Generation-yksikön eli Pohjoismaiden sähköntuotannon tulosta kasvattivat etenkin saavutetun sähkönhinnan nousu sekä vesi- ja ydinvoiman tuotantomäärien kasvu.

Saavutetun sähkönhinnan kasvua vauhdittivat muun muassa suojaushintojen nousu ja onnistunut tuotannon optimointi. Sähkön spot-hintatason lasku kuitenkin tasoitti niiden vaikutusta.

Toisella vuosineljänneksellä Fortum sai ensi kertaa osinkoa saksalaiselta energiayhtiöltä Uniperiltä , josta Fortum omistaa 49,99 prosenttia. Fortum sai Uniperiltä osinkoa 165 miljoonaa euroa.

Samalla Fortumin osuus osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksesta harppasi huhti-kesäkuussa 461 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 24 miljoonaa euroa. Tämä osuus ei ole mukana Fortumin liikevoittoluvuissa, mutta se parantaa merkittävästi yhtiön nettotulosta toisella neljänneksellä.

Fortum haluaa selkeyttää Uniperin tilannetta

Lundmark myös kommentoi Uniperin tilannetta ja kuohuntaa saksalaisyhtiön ympärillä.

– Uniperin yhtiökokousta ympäröineen kohun jälkeen olemme tavanneet Uniperin työntekijöiden edustajia, johtoryhmän uudet jäsenet sekä hallintoneuvoston. Olen tyytyväinen, että olemme nyt sopineet jatkavamme keskusteluja, Lundmark sanoi tulostiedotteessa.

Kevään yhtiökokouksessa Fortum lykkäsi päätöstä Uniperin johdon vastuuvapaudesta, mikä johti kahden Uniperin johtoryhmän jäsenen eroilmoitukseen. Fortum katsoi, ettei Uniperin johdon toiminta ollut läpinäkyvää Fortumin ostotarjouksen aikana ja sen jälkeen.

Kesäkuun alussa Uniper sai uuden toimitusjohtajan ja talousjohtajan. Nyt Fortum aikoo keskustella Uniperin kanssa tilanteen selkeyttämiseksi.

– On hyvin tärkeää, että etenemme nopeasti saadaksemme selkeyttä kaikille sidosryhmille niin pian kuin mahdollista, Lundmark sanoi tänään osavuosikatsausta esitellessään.

Tällä hetkellä Fortum ei pysty lisäämään Uniper-omistustaan yli 50 prosenttiin. Syynä on se, että Uniperin Venäjällä toimivalla tytäryhtiöllä Uniprolla on juomaveden puhtauden valvontaan tarvittava lisenssi yhdellä voimalaitoksistaan. Venäjällä tämä lisenssi ja siihen liittyvä pienimuotoinen vedenjakelutoiminta luokitellaan strategiseksi toiminnaksi, joka ei saa olla ulkomaisen valtionyhtiön kuten Fortumin hallussa.

Fortumissa on arvioitu, että vedenjakelutoiminnan pitäminen Uniprolla on Uniperin puolelta tietoinen linjaus, jolla jarrutetaan Fortumin aikeita.

– Olemme joutuneet huomaamaan, että Uniperin johto on aktiivisesti työskennellyt järjestelyn estämiseksi Venäjällä, Lundmark sanoi viime vuonna tiedotteessa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi