Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Danske Bankin Tanskan-johtaja sai potkut – perusteena investointituotteen ylihinnoittelu

Jesper Nielsen toimi Danske Bankin väliaikaisena toimitusjohtajana, kun pankin Viron-yksikköön liittyviä rahanpesuepäilyjä selviteltiin viime vuoden loppupuolella ja tänä vuonna alkuvuodesta. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Rahanpesujupakasta kärsinyt Danske Bank on erottanut Tanskan toimintojensa johtajan Jesper Nielsenin. Pankin hallitus päätti asiasta maanantain kokouksessaan.

Yhtiön mukaan päätös on seurausta Flexinvest Fri -sijoitustuotteen ylihinnoitelluista maksuista. Perusteluiden mukaan Nielsen ei osaltaan riittävästi ollut varmistanut sitä, että sijoitustuote on sopiva pankin asiakkaille. Danske Bank kertoo maksavansa korvauksia tuotetta ostaneille asiakkailleen vielä tämän vuoden aikana.

Nielsen määrättiin jättämään työnsä heti. Hänen sijaisenaan toimii toistaiseksi Glenn Söderholm, joka vastaa pankkitoiminnoista Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Nielsen toimi Danske Bankin väliaikaisena toimitusjohtajana, kun pankin Viron-yksikköön liittyviä rahanpesuepäilyjä selviteltiin viime vuoden loppupuolella ja tänä vuonna alkuvuodesta. Danske Bankin edellinen varsinainen toimitusjohtaja Thomas Borgen erosi tehtävästä viime syksynä, kun rahanpesuskandaalin laajuus paljastui. Pankin omassa selvityksessä ilmeni, että sen Viron-yksikön kautta oli virrannut yli 200 miljardia euroa hämärää rahaa vuosina 2007–15.

Danske Bankin nykyinen toimitusjohtaja on hollantilainen Chris Vogelzang , joka aloitti tehtävässä kesäkuun alussa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi