Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Bernerien perheyhtiö Vallila lupaa korjata epäkohdat intialaisen alihankkijan tehtaalla

Sisustustekstiiliyritys Vallila on Anne Bernerin perheen omistuksessa. LEHTIKUVA / TROND H. TROSDAH

Edellishallituksen liikenneministeri Anne Bernerin perheelle kuuluva sisustustekstiiliyritys Vallila kertoo tehneensä selkoa yhtiön intialaisen alihankkijansa tehtaan työoloista. Vallilan alihankkijan tehtaiden työolot nousivat tapetille huhtikuussa julkaistun Finnwatchin raportin myötä.

Eteläintialaisessa Karurin kaupungissa toimivan alihankkijan työntekijät kertoivat yhtiön maksaneen laittoman alhaisia palkkoja ja teettäneen laittomia ylitöitä. Vallila kertoo teettäneensä auditoinnin työoloista ja tehneensä suunnitelman epäkohtien korjaamiseksi.

– Lakisääteisten asioiden, kuten minimipalkkojen noudattaminen, on välttämätön ehto yhteistyön jatkamiselle. Pidemmän aikavälin tavoitteet, kuten elämiseen riittävän palkkatason mittaaminen ja noudattaminen, on yhteinen tahtotila toimialalla, kertoo tiedotteessa Vallilan toimitusjohtaja Mathias Berner.

Finnwatch: Vallila ottanut raporttimme vakavasti

Vallilan mukaan tutkimuksessa havaittiin, että paikallinen tekstiiliteollisuus on riitauttanut minimipalkat oikeudessa, mikä on aiheuttanut epäselvyyttä alan yritysten palkkatasosta. Tekstiiliteollisuuden riitautettua alan lakisääteiset minimipalkat oikeuslaitos antoi yrityksille lykkäyksen korotettujen palkkojen maksamiseen.

Vallilan mukaan Karurin tekstiiliyritykset jatkavat vanhan minimipalkkalain mukaisten palkkojen maksamista työntekijöille oikeusprosessin loppuun. Palkkojen odotetaan nousevan vuoden loppuun mennessä.

Auditointien lisäksi Vallila kertoo hyödyntäneensä Finnwatchin suosituksia laajemminkin.

– Vallila on ottanut raporttimme löydökset vakavasti ja käynyt eri osapuolten välillä aktiivista vuoropuhelua epäkohtien korjaamiseksi. Vallilan laatima toimenpidesuunnitelma on kunnianhimoinen, ja odotamme erityisesti elämiseen riittävää palkkaa koskevan mallin käyttöönottoa Vallilan alihankkijan tehtaalla, kommentoi yhtiön tiedotteessa Finnwatchin tutkija Anu Kultalahti.

--------------------------------------

Juttua korjattu klo 18.43: Finnwatchin raportti julkaistiin huhtikuussa, ei tammikuussa, kuten jutussa aiemmin virheellisesti kerrottiin

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi