Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Uponorin tehdastyöntekijät marssivat ulos

Uponorin Nastolan tehdas on yrityksen suurin kotimainen toimipaikka, jossa työskentelee liki 300 henkilöä. Kuva: Katja Luoma

Uponor Infra oy:n putkiosaston työntekijät marssivat maanantai-aamuna ulos yt-neuvottelujen takia Lahden Nastolassa. Tehtaan tuotanto seisahtui kahdeksalta aamulla ja jatkunee tiistaina.

Neuvottelut tulivat päätökseensä torstaina, ja niiden tuloksena irtisanotaan 17 työntekijää. Lisäksi työnantaja haluaa tehostaa toimintaansa muuttamalla vuorojärjestelmää.

– Syyt ovat tuotannollisia ja taloudellisia. Vastalauseena tälle päätökselle on ollut ulosmarssi, sanoo Uponorin viestintäpäällikkö Susanna Inkinen.

Inkisen mukaan tuotannon pysähtyminen on yritykselle merkittävä asia.

Nastolan tehdas on yrityksen suurin Suomessa

Ulosmarssin syynä on siirtyminen keskeytymättömään 4-vuorojärjestelmään, joka tulee nopeakiertoisen 5-vuorojärjestelmän tilalle.

– Vuorojärjestelmistä keskustellaan jatkuvasti, ja nyt mennään tähän, mutta emme voi avata syitä nyt sen enempää, Inkinen sanoo.

Nastolan toimipiste on yhtiön suurin kotimainen toimipaikka, jossa työskentelee kaikkiaan 278 henkilöä. Yhteistoimintaneuvottelut ovat koskeneet vain osaa Nastolan tehtaan työntekijöistä.

Myöhemmissä keskusteluissa selviää, miten irtisanomiset jakautuvat kiinteistöhuollon, kaivotuotannon ja putkituotannon kesken.

Uponor Infra syntyi vuonna 2013 Uponorin ja KWH Pipen yhdistettyä liiketoimintansa. Yhtiön viimeisimmät yt-neuvottelut käytiin vuonna 2016, minkä jälkeen kaivo- ja putkituotanto keskittyi Nastolaan.

Helmi Hämäläinen
helmi.hamalainen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi