Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Luonnonvarakeskus: Suomessa kaadettiin viime vuonna ennätysmäärä runkopuuta

Suomessa hakattiin viime vuonna runkopuuta enemmän kuin koskaan eli yhteensä 78 miljoonaa kuutiometriä, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke). LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Suomessa hakattiin viime vuonna runkopuuta enemmän kuin koskaan eli yhteensä 78 miljoonaa kuutiometriä, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke). Valtaosa puusta eli noin 90 prosenttia meni metsäteollisuuden käyttöön.

Luken viime vuonna tekemän arvion mukaan suurin kestävä määrä hakkuille olisi 84 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta vuodessa. Laskelmat koskevat vuosia 2015–2024, eikä niissä ole huomioitu kaikkia monimuotoisuustavoitteita ja hiilinieluvelvoitteita.

– Puuntuotannollisesti kestävistä hakkuumahdollisuuksista hakattiin viime vuonna jo 93 prosenttia. Jaksolla 2015–2018 hakattiin keskimäärin 86 prosenttia, sanoo Luken yliaktuaari Jukka Torvelainen tiedotteessa.

Toissa vuoteen verrattuna runkopuuta hakattiin lähes kuusi miljoonaa kuutiometriä enemmän.

Teollisuuskäyttöön hakatusta puusta tukkipuun osuus hakkuista oli 43 prosenttia ja kuitupuun 57 prosenttia.

Energiapuuksi eli lämpö- ja voimalaitosten metsähakkeeksi ja talojen polttopuuksi hakattiin puuta noin yhdeksän miljoonaa kuutiometriä.

Runkopuuta enemmän hakkuista huolimatta

Luonnonvarakeskuksen mukaan puuston poistuma oli kokonaisuudessaan lähes 94 miljoonaa kuutiometriä, kun huomioidaan hakkuutähteet ja luontaisesti kuolleet runkopuut.

Luken Torvelaisen mukaan metsää oli kuitenkin vuoden lopulla enemmän hakkuista huolimatta.

– Metsiimme kasvaa uutta runkopuuta noin 107 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Puuston kokonaismäärää suureni viime vuonna ennätyspoistumasta huolimatta siis noin 13 miljoonalla kuutiometrillä, Torvelainen sanoo.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi