Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Nordean tulos romahti alkuvuonna – "On selvää, että kukaan ei ole tyytyväinen nykyiseen kehitykseen", arvioi analyytikko

Alkuvuosi ei ollut Nordean tuloksen kannalta herkullinen: liikevoitto putosi yli 300 miljoonalla eurolla. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Pohjoismaiden suurimman pankin Nordean tulos heikkeni huomattavasti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Pankin tammi–maaliskuun liikevoitto oli 621 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli 966 miljoonaa euroa. Tulos siis putosi 36 prosenttia vuoden takaisesta.

Nordean vertailukelpoiset liiketoiminnan tuotot pienenivät kuusi prosenttia vuoden takaisesta ja olivat 2 115 miljoonaa euroa. Tuottoja söi muun muassa rahoituskatteen supistuminen vertailujaksoon nähden.

Samaan aikaan Nordean liiketoiminnan kulut kasvoivat kuusi prosenttia vuoden takaisesta.

Nordean konsernijohtaja Casper von Koskull kuitenkin sanoo, että liiketoiminnan kasvusta näkyy rohkaisevia merkkejä, vaikka luottomarginaaleihin kohdistuu yhä paineita ja markkinatakaustoiminta on haasteellista.

Nordea kertoi myös tekevänsä 95 miljoonan euron varauksen, joka liittyy rahanpesun estämistä koskeviin asioihin.

– Kuten olemme aiemmin kertoneet, odotamme saavamme Tanskan viranomaisilta sakon, koska aiemmat rahanpesun estämiseen liittyvät prosessimme ja menettelytapamme eivät olleet riittäviä, von Koskull sanoi tulostiedotteessa.

"Kehityksen suunta on edelleen väärä"

Analyysiyhtiö Inderesin pääanalyytikon Sauli Vilénin mielestä on selvää, että kukaan ei ole tyytyväinen Nordean nykyiseen tuloskehitykseen.

Vilénin mukaan tuloskehitys on kaukana siitä, mitä finanssikonserni Sampo haluaa osakkuusyhtiöltään Nordealta. Sampo on Nordean suurin yksittäinen omistaja 21 prosentin omistusosuudella.

Björn Wahlroosin seuraajaksi Nordean hallituksen johtoon nousi maaliskuussa ruotsalainen Torbjörn Magnusson, joka aloittaa Sammon konsernijohtajana ensi vuoden alussa.

Vilén ei yllättyisi, jos lähikvartaalien aikana saataisiin kuulla uusista toimenpiteistä Nordean tuloskehityksen kääntämiseksi.

– Tällä hetkellä kehityksen suunta on edelleen väärä, Vilén sanoo STT:lle.

Hän myös huomauttaa, että jos Nordean tulos ei lähde paranemaan, pankin pitäisi käyttää taseen pääomia pitääkseen osinkonsa kasvussa.

Nordea on kasvattanut joka vuosi osinkoaan vuodesta 2012 lähtien. Tänä keväänä Nordea jakoi omistajilleen osinkoa 0,69 euroa osaketta kohden.

– Voi olla, että markkina alkaa tämän heikon tuloksen jälkeen yhä enemmän huolestua Nordean ensi kevään osingosta, Vilén sanoo.

Aamupäivällä Nordean osake oli noin kahden prosentin laskussa Helsingin pörssissä.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi