Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Stora Enson tulos heikkeni – hinnat nousivat, mutta myyntimäärät supistuivat

Stora Enson liikevaihto kasvoi 2,2 prosenttia 2,6 miljardiin euroon. LEHTIKUVA/Markku Ruottinen

Stora Enson operatiivinen liiketulos heikkeni tammi–maaliskuussa 324 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 369 miljoonasta eurosta. Liikevaihto kasvoi 2,2 prosenttia 2,6 miljardiin euroon.

Yhtiön mukaan liikevaihdon kasvu johtui korkeammista myyntihinnoista kaikissa liiketoimintayksiköissä. Kasvua kertyi, vaikka myyntimäärät jäivät aiempaa alhaisemmiksi.

Toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström pitää alkuvuotta lupaavana. Hänen mukaansa kannattavuuden turvaamisohjelma tukee jo yhtiön kehitystä.

– Markkinoiden potentiaalinen heikkous on vakuuttanut meidät siitä, että käynnistimme ohjelman oikeaan aikaan. Liikevaihto kasvaa edelleen, ja kannattavuus on hyvällä tasolla, Sundström arvioi tiedotteessa.

Hänen mukaansa pakkausmateriaalit ja sellu tekivät omat liikevaihtoennätyksensä. Puutuotteiden ja papereiden kannattavuus nousi puolestaan ennätyksellisen korkealle.

– Vuoden 2019 ensimmäisen neljänneksen aikana keskityimme tasapainoon arvonluonnin ja kannattavuuden turvaamisen välillä, Sundström kertoo.

Stora Enson operatiivinen sijoitetun pääoman tuotto oli tammi–maaliskuussa 14 prosenttia. Yhtiön strategisena tavoitteena on vähintään 13 prosentin tuotto sijoitetulle pääomalle.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi