Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Finlayson palauttaa Reino- ja Aino-tossut markkinoille – valmistus siirtyy ulkomaille

Reinot ja Ainot tulevat myyntiin Finlaysonin omissa myymälöissä sekä mahdollisesti S-ryhmän Prismoissa. LEHTIKUVA / Jussi Nukari

Tekstiiliyhtiö Finlaysonin omistajat hankkivat Reino- ja Aino-tossujen tavaramerkit. Finlayson on mukana kaupassa pienellä osuudella. Yhtiö etsii valmistajaa tossuille. Finlaysonin mukaan neuvottelut ovat jo käynnissä.

Finlayson kertoo tiedotteessa, ettei tossujen valmistus jatku Suomessa. Reinot ja Ainot tulevat myyntiin Finlaysonin omissa myymälöissä sekä S-ryhmän Prismoissa. Neuvottelut S-ryhmän kanssa ovat loppusuoralla.

– Tossuja valmistaneen yrityksen konkurssi osoittaa, ettei tällaisen tuotteen valmistaminen Suomessa ole taloudellisesti kannattavaa. Kaikkea tekemistä on arvioitava uudelleen. Halusimme pelastaa tämän kansallisomaisuuden ja varmistaa, että loistava tuote on olemassa jatkossakin, kertoo Finlaysonin luova johtaja Jukka Kurttila.

Hänen mukaansa valmistus on vain pieni osa, noin 10 prosenttia, tuotteen arvonmuodostusta. Tossujen suunnittelu, myynti ja tuotekehitys säilyvät tulevaisuudessakin Suomessa.

– On hienoa, että saamme turvata ikonisen brändin tulevaisuuden ja varmistaa, että näitä klassikkotuotteita on saatavilla koko Suomessa, sanoo käyttötavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho S-ryhmän vähittäiskaupasta.

Tossut alun perin 1930-luvulta

Reino- ja Aino-tossut suunniteltiin alun perin 1930-luvulla kylmien tupien lattioille.

– Finlaysonia, Reinoja ja Ainoja yhdistää pitkä historia ja kosketuspinta suomalaisten arkeen. Mietimme nyt rauhassa, miten kehitämme kansallisomaisuudeksi muodostunutta tuotetta. Lupaamme, että valmistus jatkuu kuitenkin viimeistään isänpäivään mennessä, Kurttila kertoo.

Isänpäivää vietetään tänä vuonna 10. marraskuuta.

--

Uutista täsmennetty kello 10.50: Finlayson korjaa tiedotettaan. Reino- ja Aino-tossujen tavaramerkit ostivat Finlaysonin omistajat, ei Finlayson. Finlayson on mukana kaupassa pienellä osuudella.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi