Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Vihannesten halpeneminen hidasti hieman inflaatiota

Tilastokeskuksen mukaan inflaation lievän laskun aiheutti muun muassa vihannesten halpeneminen. LEHTIKUVA / Viena Kytöjoki

Kuluttajahinnat nousivat maaliskuussa 1,1 prosentin vuosivauhtia, kertoo Tilastokeskus.

Inflaatio hidastui hieman helmikuusta, jolloin kuluttajahinnat nousivat vuositasolla 1,3 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan inflaation lievän laskun aiheutti muun muassa vihannesten halpeneminen.

Helmikuulta maaliskuulle kuluttajahintojen kuukausimuutos oli 0,1 prosenttia, mikä johtui muun muassa bensiinin hinnan kallistumisesta.

Maaliskuussa kuluttajahintoja nosti vuoden takaiseen verrattuna eniten sähkön, omakotitalon peruskorjauksen, savukkeiden, pankkipalvelumaksujen ja vuokrien kallistuminen.

Tilastokeskuksen mukaan kuluttajahintojen nousua vuoden takaisesta hillitsi eniten matkapuhelinten, televisioiden, omakotitalojen ja lasten päivähoitomaksujen halpeneminen.

Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotietojen mukaan euroalueen inflaatio oli maaliskuussa 1,4 prosenttia, Suomen vastaava inflaatio oli 1,2 prosenttia.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi