Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

IMF:n Lagarde varoittaa maailmantalouden heikkenevistä näkymistä

Lagarde varoittaa maita suojaamasta omia markkinoitaan tulleilla. LEHTIKUVA/AFP

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde varoittaa maailmantalouden heikkenevistä näkymistä, kun muun muassa Britannian EU-ero sekä Yhdysvaltain ja Kiinan välinen kauppasota luovat markkinoille epävarmuutta.

Lagarde varoitti Yhdysvaltain kauppakamarille Washingtonissa pitämässään puheessa, että IMF aikoo ensi viikolla alentaa ennusteitaan maailmantalouden kasvusta.

IMF pudotti jo tammikuussa arviotaan tämän ja ensi vuoden talouskasvusta 3,5 prosenttiin.

– Olemme nyt herkässä tilanteessa, ja se täytyy hoitaa varoen, Lagarde sanoi.

Lagarde kiitteli keskuspankkien reaktioita tilanteeseen, kun esimerkiksi Yhdysvaltain keskuspankki on nostanut korkojaan vain maltillisessa tahdissa ja Kiinan keskuspankki on jo ryhtynyt stimuloimaan maan taloutta.

Lagarde varoitti maailman maita suojaamasta omia markkinoitaan tulleilla, sillä ne nakertavat entisestään talouskasvua eivätkä hyödytä ketään.

Lagarde kehotti maita kehittämään verojärjestelmiään, leikkaamaan julkista velkaansa ja vähentämään varallisuuseroja muun muassa panostuksilla koulutukseen, terveydenhoitoon ja infrastruktuuriin.

Lagarde varoitti myös markkinoiden keskittymisestä kansainvälisten suuryhtiöiden käsiin erityisesti teknologian saralla, jolloin ne voivat estää terveen kilpailun.

– En sano, että meillä tällä hetkellä olisi monopoliongelma, mutta sanon, että meidän täytyy ryhtyä asianmukaisiin toimiin, ettei siitä tule ongelmaa, Lagarde sanoi.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi