Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Nissan suunnittelee vetävänsä puutteellisesti testattuja kulkuneuvoja markkinoilta

Nissanin toimitusjohtaja Carlos Ghosn pidätettiin marraskuussa. LEHTIKUVA/AFP

Autoyhtiö Nissan suunnittelee taas vetävänsä markkinoilta "sopimattomasti" testattuja kulkuneuvoja, Nikkei Asian Review kirjoittaa. Tämä tapahtuu vain pari kuukautta sen jälkeen kun japanilainen autonvalmistaja julkaisi suunnitelman parantaa laadunvalvontaansa.

Useat työntekijät ovat myöntäneet tehneensä "sopimattomia" testejä muun muassa jarruille. Yritys harkitsee julkistavansa uuden markkinoiltavedon jo tässä kuussa.

Nissanin toimitusjohtaja Carlos Ghosn pidätettiin marraskuussa epäiltynä siitä, että hän on ilmoittanut tulonsa virallisissa talouslausunnoissa usean miljoonan dollarin verran alakanttiin viiden viimeisen vuoden aikana. Hänet on erotettu tehtävästään.

Viime vuonna valmistaja joutui vetämään markkinoilta yli miljoona ajoneuvoa myönnettyään, että henkilökunta ilman vaadittavaa auktorisointia oli suorittanut joidenkin autojen viimeisiä tarkastuksia.

Erillisessä jutussa heinäkuussa Nissan myönsi, että tietoja päästöistä ja polttoaineen kulutuksesta oli muutettu tahallisesti.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi