Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Lännen Media: Olkiluodossa seurataan vuotavaa polttoainenippua – ei vaikutusta ydinturvallisuuteen

Säteilyturvakeskuksen asiantuntijan mukaan kahdenkymmenen vuoden aikana Olkiluodossa on ollut keskimäärin yksi vuotava polttoainenippu vuodessa. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

Olkiluodon ydinvoimalassa seurataan taas vuotavaa polttoainenippua, kertoo Lännen Media. Vuoto havaittiin ykkösyksikössä heinäkuussa.

Olkiluodon voimalaitoksen käytönvalvontapäällikkö Niko Mononen Säteilyturvakeskuksesta (STUK) kertoo Lännen Medialle, että Teollisuuden Voima (TVO) on seurannut vuotoa ja se on pysynyt pienenä. Asialla ei ainakaan tällä hetkellä ole merkitystä ydinturvallisuudelle.

Monosen mukaan kahdenkymmenen vuoden aikana Olkiluodossa on ollut keskimäärin yksi vuotava nippu vuodessa.

Vuonna 2016 ykkösreaktorissa havaittiin useita vuotoja, ja viime vuoden lokakuussa yksikössä oli vuodon vuoksi ylimääräinen polttoaineseisokki. Kakkosreaktorista poistettiin tämän vuoden vuosihuollossa kaksi vuotavaa polttoainenippua.

Vaikka tapauksia on ollut viime vuosina keskimääräistä enemmän, kyse voi olla sattumasta.

– Pitäisin näitä yksittäistapauksina, STUKin Mononen sanoo Lännen Medialle.

Kaikkien vuotojen syistä ei toistaiseksi ole tietoa. Voimayhtiöiden mukaan syy on yleensä reaktoriin päässyt vieras esine tai valmistusvirhe.

TVO pitää vuotoja "jonkinasteisena riesana", mutta niillä ei ole yleensä merkitystä turvallisuudelle.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi