Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Suomalaiset käyvät ruokakaupoissa yhä enemmän sunnuntaisin

Kauppojen aukioloajat vapautuivat vuoden 2016 alussa. Myymälä kuin myymälä voi nykyisin olla auki sunnuntaisin. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kauppiaat kertovat, että sunnuntai on ostospäivänä nousemassa hiljaisimpien arkipäivien rinnalle ruokakaupoissa.

– Ihmiset Suomessa ovat pikku hiljaa oppineet enemmän ja enemmän, että sunnuntai on normaali kauppapäivä, kertoo Helsingin K-Market Manskun kauppias Atte Paronen.

Hänen mukaansa sunnuntain myynti alkaa olla hyvin lähellä normaalin arkipäivän myyntiä. Perjantai ja lauantai ovat edelleen kaikkein vilkkaimmat kauppapäivät.

Rovaniemen K-Citymarketin kauppias Jukka Vornanen vahvistaa, että sunnuntai kasvaa kauppapäivistä kaikkein nopeimmin ja lähestyy koko ajan tiistain myyntiä. Tiistai on arkipäivistä hiljaisin.

Kauppojen aukioloajat vapautuivat vuoden 2016 alussa. Myymälä kuin myymälä voi nykyisin olla auki sunnuntaisin.

– Varsinkin sunnuntaiaukiolot ovat pidentyneet aamulla ja illalla, mutta myös asiakastarpeiden mukaan muina ajankohtina. Lisäksi juhlapyhien yhteydessä uudet aukioloajat ovat tuoneet joustoja asiakkaidemme arkeen, arvioi suunnittelupäällikkö Ville Verronen SOK:sta.

Yöllä kuitenkin vain harvat kaupat ovat auki, ja niissäkin painottuvat liikenneasemien yhteydessä olevat myymälät.

– Emme ole harkinneet yöaukioloa, mutta aukiolon laajentamista olemme kyllä harkinneet. Se tullaankin tekemään. Jatkamme aukioloa kello 22:een. Kauppa painottuu koko ajan enemmän iltaa kohti, Vornanen kertoo.

Suuremmat ostokset sunnuntaisin

Sunnuntaiostokset poikkeavat kauppiaiden mukaan jossakin määrin arkiostoksista.

– Monilla asiakkailla on silloin aikaa tehdä käyttötavaraostoksia ja toisaalta seuraavaksi viikoksi ruokaostoksia, Verronen luonnehtii sunnuntaita.

Vornanen arvioi, että sunnuntaita suositaan eniten lapsiperheissä ja nuoremmissa ikäryhmissä. Lapsiperheille sunnuntai on hänen mukaansa helppo päivä käydä kaupassa. Se näkyy ostoskorin koossa.

Paronen kertoo, että hänen kaupassaan käy normaalina arkipäivänä karkeasti 900–1 000 asiakasta. Sunnuntaisin asiakkaita käy 700–800. Arkipäivinä myymälässä piipahtaa kuitenkin paljon työmatkalaisia, jotka ostavat pientä evästä ja välipaloja.

– Asiakkaita käy pikkaisen vähemmän, mutta keskiostos on sunnuntaisin suurempi. Se kompensoi myyntiä, ja sen vuoksi myynti (sunnuntaisin) on aika lähellä samaa (kuin arkipäivisin).

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi