Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Isku pitää yllä reipasta kasvua, hallitusta vahvistaa kokenut kaupantekijä

Power Finlandin kaupallinen johtaja Ville Honkanen on kutsuttu Isku-Yhtymän hallituksen jäseneksi.

Isku on lahtelainen perheyritys. Se on tehnyt huonekaluja vuodesta 1928 lähtien. Kuva: Armi Salonen

Huonekaluyritys Isku on yltynyt juhlavuotensa kunniaksi vauhdikkaaseen kasvuun.

– Konsernin liikevaihto nousee tänä vuonna suunnitellusti 180 miljoonan euron tasolle, kertoo Isku-yhtymän hallituksen puheenjohtaja Seppo Vikström.

Ennuste tarkoittaa runsaan kymmeneksen kasvua viime vuodesta, jolloin liikevaihto lisääntyi 161 miljoonaan euroon ja liikevoitto runsaaseen viiteen miljoonaan euroon.

Menossa on monivuotinen nousuputki: vuonna 2014 liikevaihto jäi vielä alle 130 miljoonan euron.

Sitä ennen oli jopa miinusvuosia. Tasan kymmenen vuotta sitten, elokuussa 2008 alkoivat finanssikriisin myötä raamatulliset "seitsemän laihaa vuotta". Kulutus sukelsi, ja myös sohvat kävivät nihkeähkösti kaupaksi.

Eino Vikströmin vuonna 1928 Lahteen perustama perheyritys täyttää tänä vuonna 90 vuotta.

Suuria merkkipäiväjuhlia ei ole tiedossa. Vuosi menee lähinnä työn merkeissä, sillä Isku saa lokakuussa Mukkulassa valmiiksi suuren tehdasinvestointinsa, joka liittyy huonekalutuotannon siirtymiseen pois uuden Niemen kampuksen alta.

Hallitus vahvistui Honkasella

Maanantaina kerrottiin, että Power Finlandin kaupallinen johtaja Ville Honkanen on kutsuttu Isku-Yhtymän hallituksen jäseneksi.

Honkasella on lähes 25 vuoden kokemus vähittäiskaupasta sekä myynnin ja markkinoinnin johtotehtävistä. Hän on työskennellyt uransa aikana kodinelektroniikan ketjujen Expertin ja Powerin palveluksessa ja myös yrittäjänä.

Honkanen oli mukana tuomassa Suomeen Power-konseptin, joka yhdistää saumattomasti verkkokaupan ja myymälän.

– Kansainvälisen vähittäiskaupan ja digitalisoitumisen osaaminen vahvistuvat, kun Honkanen liittyy emoyhtiön hallitukseen, puheenjohtaja Vikström sanoo.

– Täällä on tehty hienoa työtä muun muassa kotimaisen tuotannon ja vastuullisuuden saralla. Arvostan myös Iskun suomalaista yrittäjähenkeä, Honkanen totesi valinnan jälkeen.

Huonekalukonserni on miehelle tuttu, sillä hän toimi vuodesta 2015 lähtien vähittäiskauppayhtiö Isku Kodin hallituksessa.

Päätöksenteko keskittyy emoyhtiöön

Vuonna 2005 tytäryhtiöihin hajautettu hallitustason päätöksenteko keskittyy tästä lähtien emoyhtiö Isku-yhtymään. Niinpä myös Honkasen hallitustehtävä laajenee koskemaan koko konsernia ja sen kaikkia asiakasalueita, joita ovat työ- ja oppimisympäristöt, terveydenhoidon ja hyvinvoinnin tilat, palvelut sekä kodin kalusteiden vähittäiskauppa.

Hallitukseen kuuluvat omistajasuvun kolme sisarusta Kirsi, Nea ja Seppo Vikström sekä suvun ulkopuolelta Juho Lipsanen, Jouko Salakka ja Ville Honkanen. Useiden vuosien ajan hallituksen jäsenenä ollut Ere Kariola jäi pois kesäkuussa.

Kalle Puttonen
kalle.puttonen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X