Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Logistiikkayritys Tukolta synkät näkymät: Liiketoiminnat alas, tuloksena voi olla kaikkien työntekijöiden

Tuko on hoitanut Wihurin, Heinon Tukun ja Stockmannin hankinta- ja logistiikkapalvelua. Näistä kaikki ovat vaihtaneet tai vaihtamassa logistiikkayhtiötä. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Logistiikkayhtiö Tuko on käynnistänyt liiketoimintojen lakkaamiseen liittyvät yt-neuvottelut. Yhtiön tämän hetkisen käsityksen mukaan Tukon liiketoiminnat joudutaan ajamaan alas ja neuvottelujen tuloksena voi olla kaikkien työntekijöiden eli 170 ihmisen irtisanominen.

– Voi sanoa, että tilanne ei tällä hetkellä kovin hyvältä näytä, toimitusjohtaja Juha Viskari sanoo.

Yt-neuvotteluiden syynä on päivittäistavarahankintamarkkinan muutoksesta johtuva merkittävä liikevaihdon laskeminen. Yhtiön mukaan sen liikevaihto on laskenut runsaasta 700 miljoonasta eurosta alle 300 miljoonaan.

Tuko on hoitanut Wihurin , Heinon Tukun ja Stockmannin hankinta- ja logistiikkapalvelua. Wihuri siirtyi käyttämään omaa logistiikkakeskustaan, Stockmannin Herkku-ruokakaupat puolestaan siirtyvät vuoden lopulla S-ryhmän hankinta- ja logistiikkapalveluiden piiriin. Suomen Lähikaupan Siwat ja Valintatalot siirtyivät Keskon piiriin jo aiemmin.

– Uutta riittävää liiketoimintavolyymiä ei ole vielä näköpiirissä. Eikä voi sanoa, että sellaista varmasti edes olisi näköpiirissä, Viskari sanoo.

Viskarin mukaan yt-neuvotteluissa käännetään kaikki kivet ja kannot, mutta tulevaisuus on hyvin epävarma.

–Yhtiön hallituksen tämänhetkisen käsityksen mukaan yhtiön liiketoiminnat joudutaan ajamaan alas.

Tukon yt-neuvotteluista uutisoi aiemmin Yle.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi