Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Keskisuomalainen hakee seuraa Radio Voimalle ja radiolupia suuriin kaupunkeihin

Esimerkki Radio Voiman paikallisista tempauksista kuultiin, kun juontaja Eeva Ristkari luki viime syksynä päivän Etlarin suorassa lähetyksessä. Urakka kesti yli seitsemän tuntia. Kuva: Katja Luoma

Mediatalo Keskisuomalainen hakee radiotoimilupia heinäkuun lopussa päättyneellä hakukierroksella. Keskisuomalainen on jättänyt hakemukset Uudellamaalla, Tampereella, Lahdessa, Jyväskylässä, Mikkelissä ja Kuopiossa toimiville radioasemille.

Konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorven mukaan Mediatalo Keskisuomalainen hakee radiotoiminnasta kasvua liiketoimintaansa sekä uusia entistä kattavampia palveluja sekä kuluttaja- että media-asiakkailleen.

- Mediatalo ESAn hankinnan kautta omistukseemme tuli radioliiketoimintaa Päijät-Hämeestä (Radio Voima). Kokemuksemme Lahdessa ovat olleet myönteisiä, ja haluamme laajentaa vahvaan paikalliseen sisältöön perustuvan radiokonseptimme muihinkin kaupunkeihin, Kangaskorpi sanoo.

- Tulemme hyödyntämään vahvaa paikallista ja valtakunnallista sisällöntuotantoa paikallisradioissa. Tavoitteena on saada aikaan enemmän kuin pelkkiä musiikkikanavia. Uskomme, että paikallisradiot täydentävät mediatalomme tarjontaa myös mainosvälineenä asiakkaita hyödyttävällä tavalla..

Kaupallisen radiotoiminnan kattojärjestön, RadioMedia ry:n mukaan radiomainonnan määrä Suomessa nousi viime vuonna ennätystasolle ja oli 63,5 miljoonaa euroa. Myynti on kasvanut viime vuodet, ja sen arvioidaan kasvavan myös tänä vuonna.

Viestintävirasto myöntää vuosien 2020-2029 toimiluvat vuoden loppuun mennessä.

Mediatalo ESA on osa Mediatalo Keskisuomalaista.

ESS
online@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi