Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Tarkistetussa luvussa hiukan parannusta: talous kasvoi viime vuonna 2,8 prosenttia

Tilastokeskuksen mukaan yksityiset investoinnit kasvoivat viime vuonna 4,6 prosenttia ja julkiset investoinnit 1,8 prosenttia. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ

Suomen bruttokansantuote kasvoi viime vuonna 2,8 prosenttia, selviää Tilastokeskuksen tarkistetuista ennakkotiedoista. Maaliskuussa julkaistuissa ennakkotiedoissa kasvuksi kerrottiin 2,6 prosenttia eli uudessa luvussa on hiukan parannusta.

Tilastokeskuksen mukaan yksityiset investoinnit kasvoivat viime vuonna 4,6 prosenttia ja julkiset investoinnit 1,8 prosenttia. Kasvua oli erityisesti rakennus-, kone- ja laiteinvestoinneissa.

Suomen kansantaloudessa koettiin tällä vuosikymmenellä usean vuoden taantumajakso, mutta toissa ja viime vuoden luvut olivat selvästi plussalla.

Jo aiemmin on kerrottu, että myös tämän vuoden alkupuolella Suomen talouskasvu jatkui vahvana, noin 3 prosentissa. Ensi kuun lopussa odotetaan tietoja siitä, miltä huhti–kesäkuun talouskasvuluvut näyttävät.

STT
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X