Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Lahtelaisjohtoinen konevuokraamo laajenee jälleen Ruotsissa

Yksi Renta-ketjun uusimmista toimipisteistä on Lahden Kujalassa. Kuva: Kalle Puttonen

Rentan ruotsalainen tytäryhtiö Stål & Hyr ostaa ruotsalaisen konevuokraamon Hyrcenter I Neriken koko osakekannan kolmelta yksityishenkilöltä.

Kaupan on määrä toteutua elokuun loppuun mennessä. Samassa yhteydessä siirtyy samojen henkilöiden omistaman WEBB Rental Örebron koko osakekanta ostajalle.

Hyrcenterillä, jonka liikevaihto on 139 miljoonaa kruunua, noin 13,6 miljoonaa euroa, on Örebron ja Skarabergin lääneissä kuusi vuokraamoa ja 41 työntekijää. Kaupan jälkeen Renta-konsernilla on Ruotsissa 20 vuokraamoa.

Renta Group on vuonna 2016 toimintansa aloittanut rakennuskoneita ja -laitteita vuokraava yhtiö. Pääomistaja on pääomasijoittaja Intera. Yksi osaomistajista on toimitusjohtaja, lahtelainen Kari Aulasmaa.

Alan kahden suuren eli Ramirentin ja Cramon haastajaksi ilmoittautunut yhtiö sai "lentävän lähdön". Se osti aluksi Telinekympin, työmaatiloihin erikoistuneen Jasocan ja Kehä-Koneen, jonka toimintatapaa monistetaan maanlaajuiseen vuokraamoketjuun sekä joulukuussa 2016 lahtelaisen rakennusyhtiö SSR Groupin koneet.

Renta toimii Suomessa ja Ruotsissa yli 350 työntekijän voimin 41 toimipaikan verkostolla. Yhtiön laajensi aiemmin tänä vuonna toimintansa Ruotsiin ostamalla Stål & Hyrin. Konsernin liikevaihdoksi ennustetaan tänä vuonna 124 miljoonaa euroa.

Kalle Puttonen
kalle.puttonen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi