Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Vienti vetää Hämeessä – "Harvoista työttömistä suoraan apua yritysten tarpeisiin"

Esimerkiksi metallialan osaajista on huutava pula. Kuva: Janne Laakkonen

Hämeen kauppakamarin alueen yrityksistä 49 prosenttia ilmoittaa liikevaihtonsa olevan tänä vuonna suurempi verrattuna viime vuoteen, selviää kauppakamarin kesäkuussa tekemästä barometrikyselystä.

– Yritysten vientinäkymät ovat suotuisat ja 36 prosenttia vastanneista arvioi viennin kasvavan seuraavien kuuden kuukauden aikana, kertoo tiedotteessa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Niin sanottu viennin saldoluku on +32, kun vastaava luku joulukuussa oli +17. Myönteinen lukema tarkoittaa toiveikasta näkemystä taloudesta. Saldoluku saadaan vähentämällä myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus.

Yritysten tilauskannat ovat 40 prosenttia suuremmat verrattuna viime syksyyn. Tilauskannan saldoluku on +26, kun joulukuussa se oli +34. Vastanneista 43 prosenttia uskoo tilauskannan kasvavan seuraavan kuuden kuukauden aikana.

Yritysten investointihalukkuus on jatkunut myönteisenä tämän vuoden alkupuolella. Saldoluku on +7, kun se joulukuussa oli +11.

Handelsbankenin konttorinjohtaja Matti Nieminen Lahdesta vahvistaa yritysten investointihalukkuuden.

– Tilanne on oleellisesti muuttunut vuodentakaisesta. Laajennusinvestointeja on paljon vireillä ja yrityskauppojen määrä on selvässä kasvussa. Tämä on näkynyt rahoitushakemusten määrän merkittävänä kasvuna, Nieminen sanoo tiedotteessa.

Vastanneista yritysjohtajista 56 prosenttia pitää toimialansa yleistä tunnelmaa optimistisena tai erittäin optimistisena. Normaalina tunnelmaa pitää 32 prosenttia.

Pula ammattitaitoisesta työvoimasta

Lahden seudulla 46 prosenttia vastanneista yrityksistä piti työvoiman saatavuutta toiminta-alueellaan heikkona.

– Hämeessä, niin kuin koko Etelä-Suomessa, on ollut jo yli kaksi vuotta huutava pula esimerkiksi metallialan osaajista sekä hotelli- ja ravintola-alan ammattilaisista, sanoo Baronan seniorikonsultti Jussi Miettinen tiedotteessa.

– Harvoista työttömistä työnhakijoista on suoraan apua yritysten tarpeisiin. Avuksi ovat olleet työllistämistä edistävät koulutusohjelmat ja muuntokoulutukset, mutta tämän hetken kysyntää ne eivät ratkaise. Kansainvälinen rekrytointi EU-maista ja kolmansista maista pystyy palvelemaan nykytarvetta nopeammin kuin pitkähköt koulutusohjelmat.

Lue myös: Lahden seudulla huutava pula työvoimasta, edes vakituiset paikat eivät houkuttele - "Työvoimapula rajoittaa jo monen yrityksen liiketoimintaa"
 

Yrityksistä 80 prosenttia kertoo henkilöstömääränsä olevan yhtä suuri tai suurempi vuonna 2018 verrattuna edelliseen vuoteen. Seuraavien kuuden kuukauden aikana 63 prosenttia arvioi työntekijämäärän pysyvän samana ja 27 prosenttia kasvavan.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi