Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Päijät-Hämeen mökit ovat Suomen hintakärkeä – vesistön lisäksi ostaja haluaa nyt palveluita

Ostaja haluaa nyt mökin, joka on sekä veden että palvelujen äärellä. Kuva on Ruotsalaisen rannalta, läheltä Heinolan kirkonkylää. Kuva: Antti Kauppinen

Päijät-Hämeessä myytävät vapaa-ajan asunnot ovat tilastojen mukaan Suomen kalleimpien joukossa. Näin kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto loma-asuntotiedotteessaan.

Viime vuoden tietoihin perustuvien tilastojen mukaan arvokkaimmat vapaa-ajan asunnot myytiin Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa, kun taas edullisimmat vapaa-ajan asunnot löytyvät Pohjois-Karjalasta. Eniten mökkikauppaa tehtiin Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Etelä-Savossa ja Uudellamaalla.

Loma-asuntojen kauppa käy tällä hetkellä kiivaana. Kauppa saa vauhtia toukokuussa, mutta paras myyntisesonki ajoittuu kesä-, heinä- ja elokuulle. Kalleimmat kohteet myydään kuitenkin jo toukokuussa.

– Kesämökki on vieläkin tärkeä osa suomalaisten vapaa-ajan viettoa, ja kesäviikkoina tehdäänkin eniten mökkikauppoja. Silloin ostajilla on aikaa ajella näytöillä, ja nopeilla kaupoilla ehtii vielä nauttia mökkielämästä saman sesongin aikana, kertoo Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.

Palvelut yhä tärkeämpiä

Kalleimmissa mökkimaakunnissa keskimääräinen vapaa-ajan asunnon hinta oli yli 120 000 euroa. Pirkanmaalla, Lapissa ja Kymenlaaksossa vapaa-ajan asunnon keskihinta oli yli 100 000 euroa. Edullisimmat mökit löytyvät Pohjois-Karjalasta, jossa keskihinta jäi alle 70 000 euroa.

Suomalaiset ovat aina suosineet mökkiasumista veden ääreltä. Nykyisin vesistön lisäksi myös palvelut houkuttelevat ostajaa. Viime vuonna yli puolet vapaa-ajan asunnoista oli asemakaava-alueella, kun vuonna 2005 niitä oli vain kolmannes.

Lue myös: Päijät-Hämeessä mökin saa omaksi jopa alle 20 000 eurolla - "Käytännössä tontin hinta, rakennuksesta ei paljon ilkeä pyytää"
 

Mannerberg muistuttaa, että mökkikaupassa on syytä muistaa muutama keskeinen seikka. Ensinnäkin hän neuvoo tutustumaan kohteeseen huolella ja selvittämään, onko esimerkiksi uuden jätevesiasetuksen vaatimukset täytetty, ja onko ranta varmasti omalla tontilla.

– Edelleen on syytä tutustua alueen kaavoitussuunnitelmiin. Lopulta kuitenkin maku ratkaisee. Ostajalla on nyt hyvin valinnanvaraa.

Paikallinen välittäjä koetaan tärkeäksi

Välittäjiä edustava Mannerberg kertoo, että mökkikaupassa paikallisella välittäjällä on iso rooli.

– Etenkin jos omistajat asuvat kaukana lomapaikkakunnalta.

Hän perustelee näkemystään sillä, että hinnoittelu ja kauppaan tarvittavien asiakirjojen selvitystyö on niin vaativa tehtävä, että asiantuntevan välittäjän asiantuntemus on erityisen tarpeellista.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton mukaan loma-asuntojen kauppoja tehdään liiton hintaseurantapalvelussa mukana olevien välittäjien kautta keskimäärin 2 500–3 200 vuodessa.

Hintahuiput saavutettiin vuosina 2011–2013, jonka jälkeen hinnat laskivat vuosiin 2016­–2017 saakka. Vilkkaana viime vuonna myytiin 3 177 vapaa-ajan asuntoa.

Ville Paso
ville.paso@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 vk 0 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X