Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Talous

Metsä Group epäilee joutuneensa tietomurron kohteeksi, julkaisi tulostietojaan etuajassa – vaikenee tietomurtoepäilyn yksityiskohdista

Yhtiö julkaisi loka-joulukuun tulostietojaan etuajassa tietomurtoepäilyn vuoksi. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Metsä Group epäilee joutuneensa tietomurron kohteeksi, minkä vuoksi yhtiö julkaisi loka-joulukuun tulostietojaan etuajassa.

Metsä Groupin talousjohtajan Vesa-Pekka Takalan mukaan yhtiö halusi julkistaa tiedot etuajassa mahdollisten väärinkäytösten estämiseksi. Yhtiön piti alun perin julkaista loka-joulukuun tulostiedot vasta helmikuun alkupuolella.

– Kun meillä kerran oli tällainen epäily, niin halusimme pelata varman päälle, Takala sanoi STT:lle.

Takalan mukaan Metsä Groupilla ei ole tiedossa, että epäillystä tietovuodosta olisi aiheutunut yhtiölle minkäänlaisia epäedullisia taloudellisia seurauksia.

Takala ei turvallisuussyistä kommentoinut tietomurtoepäilyn yksityiskohtia eikä myöskään sitä, onko yhtiö tehnyt tapauksesta rikosilmoituksen.

Myöhemmin Metsä Group kertoi Twitterissä, että yhtiössä valmistellaan parhaillaan tutkintapyyntöä tapaukseen liittyen.

"Harvinainen tapaus"

Helsingin pörssin markkinavalvonnan johtajan Susanna Tolppasen mukaan tietomurroista johtuvat tulosjulkistamisten aikaistamiset ovat harvinaisia.

Tolppasen mukaan Helsingin pörssin pörssiyhtiöille antamassa koulutuksessa korostetaan tietoturvan merkitystä. Ongelmia pörssiyhtiöille on voinut aiheutua esimerkiksi siitä, että osavuosikatsaustietoja on etukäteen laitettu yhtiön nettisivuille ilman asianmukaista suojausta.

– Käytetyt salasanat eivät ole olleet riittävän suojaavia ja näin taloustietoja on saatu haltuun jo ennen niiden julkistamista, Tolppanen kertoo.

Tolppanen kiittelee Metsä Groupin toimintaa tietomurtoepäilyn julkistamisessa.

– On hyvä, että näistä asioista puhutaan, että yhtiöt osaavat niihin varautua.

Tulosluvut noususuunnassa

Metsä Groupin loka-joulukuun liikevaihto oli noin 1 328 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liiketulos noin 185 miljoonaa euroa. Luvut perustuvat yhtiön mukaan tilintarkastamattomiin alustaviin tietoihin.

Tulosluvut paranivat vuoden takaisesta, sillä Metsä Groupin vuoden 2016 loka-joulukuun liikevaihto oli 1 175 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liiketulos 107 miljoonaa euroa.

Samaan aikaan julkaistiin etuajassa myös Metsä Groupiin kuuluvan, Helsingin pörssiin listatun Metsä Boardin loka-joulukuun tulostietoja. Kartonkiyhtiön loka-joulukuun liikevaihto oli noin 451 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liiketulos noin 54 miljoonaa euroa.

Myös Metsä Boardin tulosluvut paranivat vuoden takaisesta, sillä vuoden 2016 loka-joulukuun liikevaihto oli 421,8 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liiketulos 32,8 miljoonaa euroa.

Metsä Boardin osakkeet olivat tiistaina iltapäivällä Helsingin pörssin nousijoiden listan kärkipaikoilla reilun kolmen prosentin kurssinousullaan.

Metsä Group ja Metsä Board julkistavat varsinaiset tilinpäätöstiedotteensa 8. helmikuuta.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi